aveollila1 Aika on totuuden puolella

Lakkoilevat nuoret: laittakaa avoin kirje liittokansleri Merkelille

 Euractiv-verkkolehdelle on vuodettu tietoja, että Saksa on yhdessä Puolan, Unkarin ja Tsekin kanssa irtaantumassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteesta. Merkel ei myöskään ole valmis sitoutumaan EU-komission strategiseen tavoitteeseen päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Miten tässä on näin päässyt käymään? Saksahan on (mukamas) ollut maailman esimerkkimaa energiakäännöksen (Energiwende) myötä, jolla hiilidioksidipäästöt saadaan nujerrettua. Näin ei ole käynytkään suunnattomista investoinneista huolimatta uusiutuvaan energiaan, vaan tuloksena on saatu aikaan Euroopan kallein sähkö.

Tässä on käynyt kuten kävi USA:n U2-vakoilukonelennoille, joita tehtiin 50-luvulla pääasiassa Neuvostoliiton yli. Kumpikin osapuoli tiesi, että niitä tehtiin röyhkeällä tavalla, koska koneet näkyivät tutkassa. Mutta NL ei saanut ammuttua niitä alas. Kunnes aika tavoitti U2:n ja NL:n ohjus lopulta osui U2:seen vapun päivänä 1960.  NL:n pääsihteeri Hruštšov toi todisteet YK:n yleisistuntoon.

Saksalle ja Merkelille on käynyt samalla tavalla. Aika tavoitti heidät ja heidän valitsemansa tien ilmastoasioissa. He väittivät röyhkeästi hoitavansa hiilidioksidipäästöt kuntoon uusiutuvalla energialla ikään kuin kukaan ei huomaisi, että satunnainen tuuli- ja aurinkoenergia vaatii toimiakseen rinnakkaisinvestoinnin, joka tuottaa sähköä jatkuvasti. Saksalaiset päätyivät tekemään rinnakkaisinvestoinnit kivi- ja ruskohiilivoimaloilla. Kuinka vihreää! Kuinka nerokasta suorastaan.

Lisäksi Merkel taipui Vihreiden painostukseen ja oli tekemässä päätöstä, että Saksa sulkee ydinvoimalansa Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden vuoksi, joka aiheutui tsunamista. Johtopäätös aina loogisten saksalaisten mukaan on tietysti täytynyt olla, että tsunami on riski myös heidän ydinvoimaloilleen.

Kun te nuoret olette lakkoilleet 128 maassa ilmastomuutosuhan vuoksi, niin esitän teille tavan, jolla voitte tehdä konkreettista ja realistista asiaa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Se ei maksa teille mitään, eikä sen toteutus maksa mitään. Laittakaa avoin kirje Merkelille, että Saksa peruu päätöksensä sulkea ydinvoimalaitoksensa. Saksan Vihreällä puolueella on osoittautunut olevan ratkaiseva vaikutus Saksan poliittisessa kentässä. Teillä on varmasti hyvät suhteet sinne päin.

Ydinvoimaloiden käytön jatkolla on varmasti positiivinen vaikutus Saksan mittakaavassa. Tämän tehokkaampaa ilmastotekoa on tuskin mahdollista saada aikaiseksi nykymaailmassa missään maassa.

Te nuoret olette osoittaneet kykyä järjestäytyä kansainvälisesti, mutta en tiedä miten se on saatu aikaan. Samalla organisaatiolla saatte varmasti aikaan tällaisen avoimen kirjelmän, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia. Lycka till.

Peräkaneetti. Kyllähän minä arvaan, että te ette lue näitä kirjoituksia, koska siellä esiintyy kuvista päätellen viime vuosituhannen kalkkiksia. Mutta jospa isät ja äidit antaisivat vinkkiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Minä luin, mutten osaa niin ylistäviä adjektiiveja, jotka kirjoituksenne ansaitsee.
Vahinko myös, ettei vihreät ylipäätään lue tekstejänne.
Luulen, ettei äärivasemmisto edes ymmärrä, mitä tuotte julki.
Odotan jo seuraavaa blogianne.

Jari J Räihä

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Juu, eilen EU:n ministerikokouksessa, joka on Unionin korkein hallintaelin, otettiin selvästi takapakkia Pariisin sopimukseen nähden.

Saksan sanamuoto oli jota kuinkin, että päästöjä luvataan vähentää aina siihen tasoon asti, ettei siitä ole haittaa maan teollisuudelle, talouskasvulle tai saavutetulle hyvinvoinnille. Tavoitteeksi asetetut numerot taitavat jäädä nyt pikkuhiljaa historiaan.

Tätä Saksan uutta asennetta kannattaa pohtia Suomenkin " ilmastovaaleissa", ennen kuin aletaan pienessä Suomessa kovemmin asettelemaan haittaveroja mm. lihalle tai maidolle a'la SDP.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Aivan. Ja demarit tosiaan syystä tai toisesta eivät ilmeisesti haluaisikaan vaalivoittoa. Jos meinaan luulevat että suurin osa köyhistä tai edes keskiluokasta haluaa kalliimpaa maitoa ja lihaa, niin epäillä moista sopii. Moinen köyhistäisi vain jo ennestään köyhiä, ja tuon vaikutus ilmastoon olisi jotain olemattoman ja tyhjän välimaastosta.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

FYI: Tuotetta tietoa USA:sta

”EIA AEO shows U.S. CO2 emissions 1 billion metric tons below 2007 peak in 2050”

https://wattsupwiththat.com/2019/03/23/eia-aeo-sho...

”The U.S. has clearly achieved the appropriate balance in both energy consumption and emissions to sustain a highly productive economy providing great benefits to its peoples while the developing nations proceed to explore and evolve what their appropriate energy, emissions and economic balance needs to be for the benefit of their peoples.”

USA ei suinkaan aio CO2 nollapäästöiseksi 2059; vaan nostaa kaasun käyttöä mutta vähentää hiilen käyttöään. Kokonaispäästöt kuitenkin laskevat. Artikkelissa kaaviot myös kehittyvien maiden päästöistä.

Järjetöntä Suomessa tavoitella 0-päästöjä, jos suuret valtiot eivät sitä aio tehdä!

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

On se keino ampua itseään jalkaan ja planeettaa päähän. Teollisuus ja yritykset saastuttaviin maihin ja luonto kiittää... samalla kurjistetaan kivasti omien kansalaisten oloja kivasti. Mutta meillä on varaa, koska olemme niin onnellisia ja tunteella saadaan tunnetusti parhaat ratkaisut aikaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Samalla kun laittavat kirjeen Saksaan, olisi hyvä seuraavan hallituksen varaavan budjettiin määrärahan ehkäisemään ahdistusta.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Te olette kaikki väärässä.

Poliittisista keskusteluista minä olen ymmärtänyt asian niin, että kun Suomi näyttää esimerkkiä ilmastonmuutoksen torjumisessa, niin koko maailma seuraa perässä. Ja samalla Suomi ja suomalaiset yritykset keksivät ja tekevät paljon uusia sellaisia ilmastonmuutokseen vaikuttavia teknisiä innovatiivisia tuotteita, joita muualla maailmassa ei osata tehdä ja Suomesta tulee myös rikas valtio, jota kaikki ylistävät ja ihannoivat.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomi on loistava paikka ydinvoimaloille. Ei tsunameja, ei terrorismia, kallioperää ja jäähdytysvettä. Suomeen kymmenen ydinvoimalaa, ja johto Saksaan. Suomi saa EU:n turvatkuut, ettei virta katkea.

Martti Nurmi

Luin tuon muutaman kerran. Pidän lopulta fiksumpana kuin ensilukemalla.

Ydinjätteen osalta asiaa pitää vielä hioa, mutta peruskalliomme auttaa siinäkin. Nerokkain juttu oli tuo turvatakuu. Ainakin yksi Saksan markkinoita palveleva pitää saada, jotta Hanhikiven riski tasapainotetaan.

Kaikki tosin odottaa niitä sarjatuotantona tehtäviä modulaarisia. Ei edes Saksan poliitikot jätä niitä ostamatta, joten...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Saksa ei tossa takavuosina voinut vallata Ruotsia, koska Kiirunan rautakaivokset olisi räjäytetty, eräänlainen doomsday machine siis. Jos on tarpeeksi voimaloita maassa, niin ei passaa kovasti pommittaakaan...vaikei niissä kobolttia olisikaan.

Käyttäjän samimiettinen kuva
Sami Miettinen

Hyvä kulma. Toivottavasti joku toimittaja poimii kysymyksen vaaliväittelyyn ”Miten Suomen tulisi suhtautua Saksan energiapolitiikkaan, erityisesti sen epännistumiselta vaikuttavaan päätökseen korvata ydinvoima sekä uusiutuvilla että enenevissä määrin fossiilisilla polttoaineilla”.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset