aveollila1 Aika on totuuden puolella

Green Climate Fund sekavassa tilassa – Pariisin ilmastosopimus floppaa

 Green Climate Fund (GCF) eli vapaasti suomennettuna ”Vihreä ilmastorahasto” on Pariisin ilmastosopimukseen liittyvä elin, jonka tarkoituksena on kerätä ja jakaa 100 miljardia dollaria vuosittain ihmisestä aiheutuvan ilmastonmuutoksen estämiseen. Lahjoitussitoumuksia teollisuusmaista on vuodesta 2014 kertynyt tähän päivään mennessä 10,3 miljardia. Tuo summa sisältää presidentti Obaman lupaaman 3 miljardia, josta USA ehti maksaa 1 miljardia. Koska Trump käytännössä on vetäytynyt Pariisin ilmastosopimuksesta, niin edes tuo 10,3 miljardia ei pidä paikkaansa.

GCF:lla on ollut neljäpäiväinen johtokunnan kokous Etelä-Koreassa heinäkuun alussa. Johtokunnan puheenjohtaja Lennart Baage ilmoitti lehdistötiedotteessa, että tämä on ollut hyvin vaikea ja pettymyksen tuottava johtokunnan kokous meille kaikille. Kokous epäonnistui lisätä rahoitettavien projektien joukkoon 76 uutta projektia arvoltaan yhteensä 3,7 miljardia dollaria. Kokouksen lopuksi vain reilun vuoden toimitusjohtajana ollut australialainen ilmastorahoitusalan asiantuntija Howard Bamsey ilmoitti eroavansa tehtävästään. Baage ei kommentoitunut eron syitä.

Olen julkaissut artikkelin Pariisin ilmastosopimuksen tieteellisistä perusteista, josta olen kirjoittanut myös blogin: http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255359-pariisin-ilmastosopimukselta-puuttuu-tieteellinen-ja-teknologinen-pohja

Pariisin ilmastosopimuksen tiede pohjautuu IPCC:n skenaarioon RCP8.5, jonka mukaan hiilidioksidipitoisuuden nousu on tästä eteenpäin keskimäärin 6,4 ppm vuodessa, jos mitään ei tehdä, kun se nyt on n. 2,2 ppm. Se on mahdottomuus. Tekniset ratkaisut puuttuvat, joita teollisuusmaat voisivat tarjota kehitysmaille energiantuotantoon. Edes Saksa ei ole siihen pystynyt, vaan hiilidioksidipäästöt ovat pysyneet lähes samalla tasolla. Sähkön hinta on kuitenkin saatu pilviin.

Nyt GCF:ssa on jouduttu kohtaamaan ikävä todellisuus. Kuten olen todennut, niin Pariisin ilmastosopimus on kokenut kehtokuoleman. Valtamedia näyttää vaikenevan GCF:n tilanteesta tyystin kuten myös Pariisin ilmastosopimuksen tilanteesta. Minkähän takia??

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ihan vaan pilkun viilausta:
https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisio...
Ministeri Orpo on GCF:lle Ulkoministeriön(!) rahaa jakaessaan suomentanut nimen juuri esittämälläsi tavalla, joten kaipa sitä voi pitää virallisena suomennoksena?

Google-haun perusteella Vihreästä ilmastorahastosta on viimeisen kuukauden aikana kirjoittanut miltei vain joku Roskasaitti, että juttusi lopussa oleva kysymys lieneekin aiheellinen. Tuskin mitään tekemistä sen kanssa, että toimittajista liian moni on aatteelltaan vihreä?

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

"Tuskin mitään tekemistä sen kanssa, että toimittajista liian moni on aatteelltaan vihreä?"

En oikein ymmärrä logiikkaa tämän ajatuksen taustalla. Miksi aatteeltaan vihreät toimittajat eivät haluaisi nostaa asiaa esiin? Ilmastonmuutosuutisointi keskittyy suurelta osin uhkakuviin. Tästä varmaan olemme kaikki samaa mieltä. Jos joku vihreä rahasto on sekavassa tilassa ja Pariisin sopimus floppaa, niin eikö aihe sopisi aika hyvin ilmastonmuutoksen uhkia käsittelevään uutisointiin?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nythän meillä on jo varsin hyvä yksimielisyyden taso. Olemme yksimielisiä nähdekseni ainakin siitä, että ettei asiasta ole uutisoitu ja siitä, että ilmastouutisointi on yleensä uhkapainotteista. Epäsuorasti ehkä siitäkin, että ilmastotoimittajilla on usein aatteellista vihreyttä.
Kun nyt olemme päässeet loogisesti siihen, ettei syy ole toimittajien aatteellisessa vihreydessä ("tuskin mitään tekemistä.."), niin ehkä saamme lopulta kasattua syyt uutisoinnin puuttumiseen. Ehdotuksia?

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso Vastaus kommenttiin #6

Pahoittelut väärästä oletuksestani. Ilmeisesti olit vakavissasi tuota mieltä kun taas luulin että tuit Ollilan vihjailuja ja hämmennyksissäni mietin mihin ajatus perustuu. Ei aina täällä Internetissä tiedä mitä sanotaan vakavissaan ja mitä ei :)

Sen verran vielä tarkennan, että uhkapainotteisuus on ihan yleinen "ongelma" eikä pelkästään koske ilmastoon liittyvää uutisointia. En myöskään itse ole niinkään sitä mieltä että toimittajilla yleisesti olisi mitään aatteellista vihreyttä. Usein kuitenkin ne uhkakuvatkin perustuvat enemmän tai vähemmän tutkimustuloksiin. Tottakai ylilyöntejä välillä tulee, mutta niitä taitaa tulla tasaisesti kumpaankin suuntaan.

No mutta itse asiaan minulla ei kyllä ole hirveästi ehdotuksia. Aika vaikea on välillä käsittää miksi joku asia ylittää uutiskynnyksen kun taas toinen ei. Yleensä kuitenkin sitä taidetaan uutisoida asioista jotka myyvät, herättävät tunteita ja kiinnostavat suurta yleisöä. Tällä hetkellä Thaimaan pelastusoperaatio, täyteaineen huulistaan poistanut tosi-TV-tähti sekä Silverstonen GP:n jälkeinen lehdistötilaisuus taitavat olla mielenkiintoisempia asioita. Tuskin tämän asian taustalla mitään sen dramaattisempaa syytä on.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #14

Kiitos asiallisesta vastauskommentistasi. Minähän puoliksi savolaisena pyrin välttämään sanoistani kiinnijäämistä...puolitosissani.

Käyttäjän LauriHeimonen kuva
Lauri Heimonen

Minkähän takia??

Valtamediankin vastuulliset edustajat ehkä vähitellen huomaavat, että ihmisperäiseksi uskotulle, uhkaavalle lämpenemiselle ei todellsuudesta näyttöä ole olemassa.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Harmillista kyllä, näillä ”päivystävän dosentin” teeseillä ja argumenteilla kaikki tuntuu floppaavan.

Mutta lisätään kuitenkin vielä ”sopan keittoa” organisaatiolla nimeltään NIPPC (The Nongovernmental International Panel on Climate Change).

Taustalla vaikuttaa mm. The Heartland- institute, mutta joka silti tuntuu menevän enemmän vain talous edellä ja joka ei harjoita kovaa tiedettä.

(Lainaus: Heartland Instituutin presidentiltä Joseph Bastilta, videolla)!

Tutustukaa huolella ao. linkkiin

http://climatechangereconsidered.org

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Hannu. Ei kommenttia itse asiaan, vaan yrität johdattaa keskustelun harhateille.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Antero,

Halusin tuoda esiin vain hieman laajempaa perspektiiviä ja generoida ajattelemaan, en johdattaa ketään harhaan. Nämä keskustelut kun tuppaavat pyörimään alati samoissa ympyröissä.

Käyttäjän AbdullahNassir kuva
Abdullah Nassir

Rikolliset pankkiirit keksivät koko ilmastohysterian. Piti löytää keino (veruke) jolla lypsää rahaa koko maapallon asukkailta.
Rooman klubi rapotissaan 1972 leipoi kasaan globaalin ongelman nimeltä kasvun rajat. Osa ongelmaa oli heidän mielestään ilmastonlämpeneminen. Myöhemmin se muuttui ilmastonmuutokseksi. Seuraava looginen vaihe on ilmasto. Koska meillä on ilmasto siitä pitää maksaa ja muistakaa olla samalla hyvin huolisssaan.

https://www.corbettreport.com/and-now-for-the-100-...

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

Mitään ”vihreää ilmastorahastoa” tai muunkaan väristä ”rahastusautomaattia” ei tarvita, koska maapallon lämpötilat eivät ole enää nousseet noin 20 vuoteen mittausten mukaan.

”Ilmastonmuutos” on siis tapahtunut, mutta se oli 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä kun globaalit lämpötilat kohosivat muutaman asteen kymmenesosan verran. Lämpönousu on siis pysähtynyt/keskeytynyt 2000-luvulla, vaikka alailmakehän hiilidioksipitoisuudet ovat edelleen nousseet.

https://www.tapionajatukset.com/32450

Syy tähän ”lämpönousupaussiin” (engl. pause) on varsin selkeä:

Aurinkosyklien heikkeneminen, kuten monet astrofyysikot (esim. tohtori Judith Lean) on tutkimuksissaan todennut.

Myös planeetta Maan siteeratuin ilmastotutkija. professori Judith Curry on tämän todennut ja hyväksynyt (mittausten näin osoittaessa) todellisen tieteellisen ongelman eli ”pausen”.

Tätä ”pausea” on myös kutsuttu tiedepiireissä nimityksellä ”global cooling”

https://www.tapionajatukset.com/33178

Käyttäjän AbdullahNassir kuva
Abdullah Nassir

Aina kun kuulet poliitikon päästävän suustaan "globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja" juokse karkuun! Hän yrittää luoda tai vahvistaa monikansallisia himmeleitä joilla kuritetaan ja kurjistetaan kansaa.

Kyseistä roskaa viljelevät poliitikot ovat vahingollisia omalla maalleen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Vaikka tuossa väittämässä onkin jotain perää, siihen sisältyy sitten paljon virheellistäkin. Esimerkiksi ilmastomuutoksen hyödyt ja mahdolliset haitat eivät jakaannu suinkaan tasan, jolloin Sama meloni joka päähän -politiikaa on monille vahingollista.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

"En oikein ymmärrä logiikkaa tämän ajatuksen taustalla. Miksi aatteeltaan vihreät toimittajat eivät haluaisi nostaa asiaa esiin? Ilmastonmuutosuutisointi keskittyy suurelta osin uhkakuviin. Tästä varmaan olemme kaikki samaa mieltä."

Juuri niin uutisointi on peloittelu painoitteista ja te vihreät olette saaneet lasten päät pyörälle jatkuvilla peloittelu-uutisilla ja pelon lietsomisella. Onko nyt sen takia hyvä olo?

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Onko tämä kysymys osoitettu minulle? Saat minun ja lasten päiden välillä vedellä syy-seuraus-suhteita sen verran monen mutkan kautta, että taitaa niillä välietapeilla olla huomattavasti enemmän painoarvoa kun minulla. Siten siis minulla on asian suhteen hyvin neutraali omatunto.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Näillä uhkakuvilla on peloteltu poliittisten päättäjien päät. Nämä tekevät sitten asiantuntemattomina päätöksiä, joilla on vain kustannusseuraamuksia, ei hyötyjä.

Tänään myös autonvalmistaja Nissan ilmoittaa rukanneensa autojensa päästöjä. Aiemmin saman ovat tehneet VW, Renault ja Audi. Lisää tulee varmasti ilmenemään. Poliitikoiden asettamat päästörajat ovat ylittäneet jo nyt fysiikanlait ja näin autojen valmistajat ovat pakotettuja näihin päästökikkailuihin markkinapaineessa.

Ei varmasti helpolla löydy tämän takia rahastojen rahoittajia tietyillä teollisuuden aloilla.

Käyttäjän rikukivela kuva
Riku Kivelä

Aivan ilman Trumpiakin USA ei maksaisi mitään. Muutkin tasavaltalaisen puolueen kärkiehdokkaat halusivat lopettaa kaiken ilmastorahoituksen. Hillary Clintonin ja Bernie Sandersin www-sivuilla ei ollut sanaakaan ilmastorahoituksesta tai edes kehitysavusta. Demokraattipresidentti ei olisi muuttanut mitään, koska tasavaltalaiset olisivat säilyttäneet enemmistön eduskunnan molemmissa huoneissa. Kongressi ei Obamankaan aikana enää suostunut ilmastorahoittamaan. Koska Palestiina päästettiin jäseneksi, USA:ssa useampikin laki estää rahoittamisen. Sama ongelma kuin UNESCO:lla.

Cruz ja Rubio ovat paljon Trumpia näkyvämmin ja selvemmin vaatineet kaiken USA:n veronmaksajien YK:lle ja muillekin maksaman ilmastorahoituksen lopettamista. Palestiina on nykyään yksi syy, mutta monet ovat sanoneet suoraan, että haluavat, että rahoilla rakennetaan mieluummin infrastruktuuria USA:han kuin kehitysmaihin.

Vaikka USA on saastuttavampi ja rikkaampi kuin Eurooppa, siellä ollaan paljon itsekkäämpiä ja pidetään enemmän omista eduista kiinni. Cruzin ja muiden lausuntoja ei ikinä voisi kuvitella tulevan ulos EU:n päämiesten suusta.

Obama sai osan rahoista maksettua Kongressin rajuista vastalauseista huolimatta mm. varastamalla Ebolan (muokkaus ja päivitys: taisi olla zika tai molemmat, tartuntatautirahoista) torjuntaan Kongressin korvamerkitsemiä varoja (varoja oli jäänyt yli ja käyttämättä).

Kuten sanoin Trumpin ilmoittaessa päätöksestään reilu vuosi sitten, USA:n olisi pitänyt vetäytyä koko mädästä UNFCCC:stä ja samalla kaikista sen pöytäkirjoista. Se olisi tullut voimaan vuodessa.

Mikään muu kuin koko UNFCCC:n tuho Annex II -valtioiden eli kaiken rahoittajien vetäytyessä siitä ei saa Singaporea, Kataria, Etelä-Koreaa ja muita rikkaita "kehitysmaita" virallisesti "rikkaiden maiden" joukkoon. Ainoastaan koko ilmastosopimuksen kirjoittaminen puhtaalta pöydältä. Sitten tietenkin Singapore ei suostuisi tulemaan sopimukseen mukaan, koska se ei halua lahjoittaa rahaa muille valtioille niin kuin epäitsekkäät eurooppalaiset, mutta se on toisen keskustelun aihe.

Nykyisessä sopimuksessa siis Ukraina on "rikas maa" ja Singapore "köyhä maa". Vaikka todellisuus on aivan päin vastoin. Singapore ja Etelä-Korea ovat kaikissa muissakin YK:n sopimuksissa kehitysmaita, esim. otsonisopimus, Rio de Janeiron 1992 Earth Summitin kaikissa sopimuksissa.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tossa skeptikko Cruz grillaa alarmistia ja niinkuin näkyy niin alarmistilla on ruuti loppu.
https://www.youtube.com/watch?v=Sl9-tY1oZNw

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Lämpiää tai kylmenee niin tuulimyllyillä ja anekaupalla turha leikkiä vaan pitää varustautua mahdolliseen muutokseen. Nyt tällä maailmanlopunpelottelulla vain halutaan rahastaa ihmisiä joilla on rahaa.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Se mikä on sekavassa tilassa ja mikä floppaa on jokainen GtC -molekyyliä / v ilmakehässä, joka bloggaa pitkä-aaltoista lämpö-säteilyä takaisin maahan ja meriin.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Veänkö tästä Hannun kommentista sellaisen johtopäätöksen, että GCF:ssa kaikki on hyvin ja Pariisin ilmastosopimus toimii ihan niin kuin maapallon ykkösmiehet sopivat. Kannattaisiko hieman miettiä, mitä tuli sanottua?

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

21. Eiköhän mennä kuitenkin tosiasiat edellä. Itse kullakin on tietysti parantamisen varaa ja jos todella haluaa vaikuttaa, tuskin se näillä foorumeilla tulee onnistumaan niin tieteellisesti, kuin poliittisestikaan.

Henkilökohtaisesti otan vakavasti vain ja ainoastaan tieteelliset faktat, jotka perustuvat fysikaalisiin näyttöihin sillä kokemuksella, mikä minulla on.

On kokonaan toinen kysymys jos on juridisesti selkeätä näyttöä ja että se voidaan asiakirjoin osoittaa, että on tapahtunut vääryyttä GCF:ssä tai IPCC:n toiminnassa tahi muiden instanssien kohdalla, tai vaikkapa "maapallon ykkösmiesten" taholta, ne tulee luonnollisesti tuomita. Mutta jos ei, ne jääköön spekulaatioiksi.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #23

Hannu. Jotenkin onnistut tulkitsemaan asioita omalla tavallasi. En ole sanallakaan syyttänyt maailman ykkösmiehiä tai IPCC:tä vääryyksistä. Olen vain uutisoinut asioista, joita valtamedia ei jostain syystä kerro ja jotka osoittavat, että Pariisin ilmastosopimus ei toimi ja rahaston kertyminen on pysähtynyt kokonaan.Tämä vain näyttää sinällään olevan joillekin sellainen asia, että sitä ei haluta myöntää todeksi. Ilmeisesti taustalla on ideologiset syyt. Muuta syytä en keksi.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta Vastaus kommenttiin #25

25. Antero

Kommentoinnit jotka liittyvät syytöksiin ja vastaaviin, en ole niitä varsinaisesti esittämässä, vaan ne ovat lähinnä vastareaktioita.

Sinun kirjoituksistasi kun saa helposti sellaisen vaikutelman, että IPCC:n toiminta ja valtaosa ilmastonmuutos-tutkijoista eivät tiedä mitä tekevät ja joka ei vastaa todellisuutta.

Sinun käsityksesi mukaan IPCC tekee myös ns. ”kehtokuolemaa” ja nyt rahoituskin on syystä tai toisesta katkolla, johon ei löydy mitään luonnollista selitystä. Lisäksi kirjoitat Pariisin ilmastosopimuksen tieteellisistä perusteista, jolta puuttuu tieteellinen ja teknologinen pohja. Itse asiassa, olet ollut järjestelmällisesti ampumassa alas kaikkea sitä, mikä liittyy kansainväliseen ”tiede-eliittiin”.

Näitä Sinun kirjoituksiasi kun vähitellen kuroo kasaan, näistä todellakin syntyy helposti sellainen vaikutelma, että IPPC:n kuin valtaosaa kansainvälisten tutkijoiden työstä on mennyt pahasti metsään.

Se mitä valtamedia totuudesta kirjoittaa tai jättää kirjoittamatta, -niin Suomessa kuin ulkomailla,- on vähintäänkin yhtä vaikeaa, kuin mistä ilmastonmuutosta tutkineet tutkijat ovat joko yksimielisiä tai eri mieltä. Nämä ovat inhimillisiä tulkintoja valtamediassa ja luonnontieteissä. Tätä on jatkunut jo vuosi-satoja ja uskon että jatkuu edelleen, kunnes jälleen saavutetaan jonkinlainen konsensus.

Jos maailmalla on korvaavia poliittisesti riippumattomia tieteellisiä elimiä, jotka nauttivat kansainvälistä luottamusta, se suotakoon. Mutta valitettavasti nekin tulevat ennemmin tai myöhemmin politisoitumaan, -jos ei aatteellisesti, niin taloudellisesti.

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Se on kyllä tasan sata varmaa ettei co2-molekyyli tunne ilmansuuntia.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

22. Siinä olet ihan oikeassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset