aveollila1 Aika on totuuden puolella

Säälittävä Patria-kohu

 Liikemies Tuomas Teräsvuoren kuolema Ugandassa käynnisti tapahtumasarjan, joka on monessa suhteessa säälittävä.

Medialta - mukaan lukien some - karkasi mopo kokonaan käsistä, kun se loi tarinoita suuresta suomalaisesta salaliitosta, jossa täytyy olla kyse isoista rahoista ja poliittisesta pelistä.

Kuuntelin Patrian järjestämän tiedotustilaisuuden, jossa toimitusjohtaja Olli Isotalo jaaritteli tunnin verran asiasta, jossa ei juurikaan ollut mitään uutta asiaa. Isotalo yritti monisanaisesti antaa vaikutelman, että nyt Patria kertoo kaiken juurta jaksain. Mitään uutta ei oikeastaan tullut esiin paitsi se, että myyntipäällikkö Markku Koivisto on myös saanut kenkää.

Isotalo kertoi, että Patria on saanut ison lommon panssariinsa. Miten niin? Patria ei ole menettänyt yhtään rahaa ja sen asiakkaat eivät ole kärsineet menetyksiä. Isotalo ei mitenkään perustellut tätä lommoa. Minun silmissäni Patrian toimitusjohtaja, sen hallitus ja ministeri Lintilä saivat kyllä ison kolhun. Kenkää sai ensisijaisesti Koiviston esimies Juha Simola ja myös hänen esimiehensä Mika Kari, jotka eivät tienneet Koiviston antamasta esitteiden jakeluluvasta Ugandaan. Näin olemattomasta virheestä joutui talosta lähtemään kaksi esimiestä. Simolan potkut vielä voisi jotenkin perustella sillä, että hän ei ollut suorittanut riittävästi alaisensa koulutusta ja valvontaa, mutta aiheutunut vahinko oli minimaalinen. Jostain syystä vastuunkanto loppui toimitusjohtajan alaiseen.

Tunnen myötähäpeää Patrian henkilökunnan puolesta. Arvelen, että edes käytävillä tapauksesta ei uskalleta puhua. On tullut selväksi, että viikate heilahtaa herkästi. Kaiken takana on ministeri Lintilän puuttuminen valtionyhtiön operatiiviseen toimintaan ja poliittisten pisteiden keruu. Voin tietysti olla väärässä, että patrialaiset ovat tiedostaneet toimivansa valtion omistamassa yhtiössä, jossa ollaan henkisesti valmistautuneista poliitikkojen puuttumiseen toimintaan. Toimitusjohtajan sanavalinta oli sellainen, että Patrian hallitus on pidetty tietoisena asioiden kulusta. Asiasta jäi sellainen kuva, että Lintilä on kommunikoinut suoraan toimitusjohtajan kanssa sivuuttaen hallituksen.

Tiedotustilaisuudessa oli vielä sellainen amatöörimäinen moka, että median edustajille ei ollut mikrofonia, jotta youtubea seuraavat olisivat kuulleet kysymykset eikä Isotalolle oltu kerrottu, että hänen pitää toistaa kysymys. Toivottavasti tästä ei nyt kuitenkaan ovi heilahda sille Patrian henkilölle, joka vastasi tilaisuuden järjestelyistä ja toimitusjohtajan valmentamisesta tilaisuutta varten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kaiken kaikkiaan. Mitä tekemistä on Patrialla myyntimiehensä kuoleman kanssa? Ihmisiä kuolee kotomaassa ja ulkomaillakin. Harvemmin niitä työnantaja ja ministerit ilman syytä, osallisuuta selittelevät jopa ennen tutkintaa.

Juha Hämäläinen

Kovin samaa mieltä olen. Edelleen jäi täysin epäselväksi mikä tämä ongelma oli ja tehty virhe, jonka takia tuli potkut kolmelle, muttei Isotalolle.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Ikivanha totuushan on, että jos tuleen pitää välttämättä istua; silloin istutaan mahdollisimman halvoilla housuilla. Normaali tapahan tämä on ollut vuosikymmenet.

Pekka Iiskonmaki

#2
Minä antaisin työtuomioistuimen ratkaista mitä tein väärin?

Oliko toimintani toimenkuvan mukaista kne.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Tämä Linden-gate oli suora syöttö lapaan jengille, joka romuttaa suomalaista aseteollisuutta vientilupamenetelmillä yms. Hyödyllidet idiootit Kekkoslovakian aikana ajoivat alas Tampellan (kranaatinheittimet,tykit) ja monen muun mahdollisuudet louhia rahaa markkinoilta, joita kaikki sveduja myöten hyödyntävät.

Patria on viimeinen jäänne, joka pitää murtaa tämän viidennen kolonnan toimesta. Suomalainen pellemedia tarttuu täkyyn ja paskamyrsky on ilmeinen, hävettää niin pirusti. Suomalainen media= alapään vitsi länsimaisessa ympäristössä, joutaakin joutua syyniin tarpeellisuudesta, aika ajanut ohi YYA-bussissa matkustaneella ja 90-luvulla pysäkin ohittaneelle valemedialle tyyliin naapurineljännes jms.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Journalistin ohjeet olivat kevyttä tavaraa, kun uutisia tehtiin. Tuskin uutisten taustaa selvitettiin alkuperäisistä lähteistä. Mitä journalistin ohjeet sanovat valepoliisina esiintymisestä, varmaan ihan ok.?

Tarinaan sopisi, että se tuppeensahattu haapalautakasa olisi vihdoinkin löytynyt sieltä Kampalan hotellista.

Jocke Rantanen

Tuossa tiedotusilaisuudessa, kymmenen uutisten mukaan, Isotalo sanoi että hän oli kyllä tietoinen siitä että suvi Lindén lähtee mukaan matkalle mutta ei mitään siitä miksi.
On hyvin vaikea uskoa että noinkin suuren ja "herkällä" alalla toimivan yrituyksen johtaja ei halua tietää miksi Suvi Lindénin tyyppinen, julkisuuden henkilö ja ex-ministeri lähtee mukaan. Luulisi että hän esittäisi kysymyksen että miksi? Mitä tekemistä Lindénillä on tässä asiassa? Onhan se oleellista että jos tehdään vaikka vain jonkin sorttista esimarkkinointia niin yrityksen johto tietää kuka ja miksi.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Kuuntelin 10-uutiset. Isotalo ei sanonut, että hän tiesi Lindenin olevan mukana matkalla. Isotalo sanoi, "että me tiesimme". Se tarkoittaa, että Isotalo tarkoitti, että joku tai jotkut Patriassa tiesivät tästä asiasta. Selvitysten mukaan myyntipäällikkö Koivisto oli yhteydessä Teräsvuoreen ja antoi hänelle kirjeen, jossa hän valtuutti Teräsvuoren jakamaan Patrian esitteitä. Hänen esimiehensä ei tiennyt tästä luvasta eikä Isotalo tiennyt. Jos Isotalo olisi tiennyt Teräsvuoren ja Lindenin matkasta, niin hänen olisi pitänyt ottaa henkilökohtainen vastuu. Isotalo on sanonut selvästi, että edes hänen alaisensa ei tiennyt koko kuviosta mitään, mutta Isotalo päätti kuitenkin erottaa Karin tehtävästään.

Jocke Rantanen

Jos "me tiesimme" niin silloin myös "minä tiesin".

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #16

Olen kuunnellut sekä Isotalon lehdistötilaisuuden että 10-uutiset. Ei selvää asiaa voi muuksi muuttaa. Jos Isotalo olisi tiennyt, niin hänen puheiltaan olisi mennyt kerralla pohja pois.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #19

Jos Isotalo on sanonut kuten kirjoitat "me tiesimme", niin kyllähän tuollainen ilmaisumuoto tarkoittaa myös hänen tienneen. Jos ei ole itse tiennyt, niin olisi pitänyt sanoa "he tiesivät", jolloin rajaa itsensä pois tienneiden joukosta.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #20

Hän sanoo että "me tiesimme" ja sitten että "me emme tienneeet mikä on hänen roolinsa"

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"On hyvin vaikea uskoa että noinkin suuren ja "herkällä" alalla toimivan yrityksen johtaja ei halua tietää miksi Suvi Lindénin tyyppinen, julkisuuden henkilö ja ex-ministeri lähtee mukaan."

Mitä Lindénin matkat kuuluvat Patrialle. Ei hän ollut missään kontaktissa Patrian kanssa.
Sen sijaan voidaan kysyä, mikä oli Teräsvuoren matkan todellinen tarkoitus ja kytkentä Lindéniin? Olivatko Patrian esitteet vain hämäystä? Hehän olivat menossa tapaamaan siviilitiedustelun johtajaa, ei sotilashallintoa.

IS otsikoi:
"Ministeri Lintilä tyytyy Patrian selvitykseen – lähettää viestin Suvi Lindénille"

Lintilän tulisi ymmärtää asemansa. Ei Lindénin firma ole valtion omistajaohjauksen alainen. Eikä Lintilä ole rikosetsivä tahi patologi.

Jocke Rantanen

Kuten kirjoitin, on outoa että Patria ei haluaisi tietää mitä noinkin merkittävä he nkilö tekee mukana tuollaisella matkalla.
Kyllä Patrian tyyppisen yrityksen johto haluaa tietää sellaisen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Patrian johto halusi tietää mahdollisimman vähän Teräsvuoresta.
Miksi he olisivat olleet missään määrin kiinnostuneita Lindenistä, jolla ei ole mitään tekemistä yhtiön kanssa?

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #9

Harri. Kyse ei ollut halusta. Patrian johdolla ei vain ollut tietoa asiasta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #13

Patrian myyntipäällikkö arvioi asian oikein. Muutaman esitteen jakamisen ilman Patriaa sitovaa sopimusta ei pitäisi kiinnostaa ylintä johtoa. Nyt vain onneton matkustaja sattui kuolemaan.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Rantasen kommentit osoittavat, että hän ei taida olla perillä suuren organisaation toiminnasta. Hän kuvittelee, että kaikki asiat kulkevat suuren johtajan kautta ja hän on tietoinen jokaisesta asiasta. Homman ydin on siinä, että asia oli myyntipäällikön mielestä niin vähäpätöinen esitteiden jakelu, että hän ei siitä kertonut edes esimiehelleen.

Jocke Rantanen

Isoissa yrityksissä johto on tietoinen uusista markkinoista ainakin sillä tasolla että "jotain on tekeillä". Ainakin niissä joissa olen ollut aikanani mukana. Jos ei tiedä niin ei ole kauaa johtaja.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Tulee mieleen toinen tapaus, jossa ministeri Berner päätti toimia aivan toisin. Finavian johto ja sen tilintarkastustoimisto Deloitte olivat toimineet johdannaiskaupoissa vuosina 2009-2011 niin, että yhtiölle aiheutui 34 miljoonan euron vahinko. Berner rupesi toimimaan ohi Finavian hallituksen ja lopulta mitään syytteitä ei nostettu. Suuruusluokassa on tarkalleen tuo 34 miljoonan euron ero.

US:n Ossi Kurki-Suonio kirjoitti asiasta 10.5.17 näin: "Bernerin epäiltiin toimineen asiassa myös esteellisesti, koska Deloitten varatilintarkastajana toimi Bernerin perheyhtiön talousjohtaja. Molemmat toimivat lisäksi Lasten ja Nuorten Säätiön hallituksessa, ennen kuin Berner luopui tehtävästä tultuaan valituksi eduskuntaan. Omassa selvityksessään Berner korosti, ettei varatilintarkastaja toiminut koskaan varsinaisen tilintarkastajan sijaisena, eikä saanut Deloittelta taloudellista etua."

Apulaisoikeuskansleri kirjoitti asiasta näin: "Tällainen toimi on luonteeltaan operatiivinen ja siten ministeriön menettely on ollut lähtökohtaisesti ristiriidassa niiden valtion omistajaohjausta koskevien periaatteiden kanssa, joiden mukaan valtio-omistaja ei puutu yhtiön operatiiviseen toimintaan."

Jos vertaan tätä lausuntoa Lintilän tapaan toimia, niin kyllä Lintilä puuttui Patrian operatiiviseen toimintaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Lintilä puuttui Patrian operatiiviseen toimintaan erittäin törkeästi.
Varsinkin kun ottaa huomioon että FInavia on valtion täysin omistama ja Patria ainoastaan 50,1 %.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Aivan oikein. Vuonna 2016 Suomen valtio ilmoitti myyvänsä 49,9 prosenttia Patriasta sen norjalaiselle kilpailijalle Kongsberg Defence & Aerospacelle. Norjan valtio omistaa puolet Kongsbergista. Myynnin jälkeen Suomen valtion osuudeksi yhtiössä jää 50,1 prosenttia.

Kas kun Lintilä ei ole pyytänyt Norjan valtiolta selvitystä Suvi Lindenin aikeista matkustaa Afrikkaan omilla asioillaan.

Kun Patrian kontakti on nyt kuollut, täytyy Suvi Lindenin tekemisestä saada kaikki irti. Näyttää median osalta ajojahti menneen pahasti yli. Kyllä Suomeen pitää nyt äkkiä saada rekisteri kaikista entisistä ministereistä-pääministeristä- jotka harrastavat liiketoimiaan ympäri maailmaa. Eihän tästä muuten mitään tule !

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Eiköhän olennaisin kysymys ole se, olivatko Patrian asekaupat Ugandassa ja Mosambikissa laillisia. Jos eivät, niin mediassa asiasta tullut kohu on ollut hyvinkin aiheellinen. Ei ole myöskään yhdentekevää, että uusimmat tiedot ovat sen mukaisia, että suomalaisliikemiehen kuolemassa voi olla kyse henkirikoksesta. Ei sellainenkaan yhdentekevää ole.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Uganda ei ole asevientikiellossa.

Jocke Rantanen

Eihän noihin maihin ole tehty asekauppoja. Kyseessähän oli ilmeisesti vain alustavat tunnustelut, ei kaupat.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Minusta vaikuttaa, että Suvi Linden pitäisi jättää rauhaan tämän asian tiimoilta. Oli varmaan siellä vain, kuten itse sanoikin, hakemassa bisneksiä Piilaaksoonsa. Ihan normaalia, kun vielä bisneksensä eivät kukoista.

Joskus tuntuu, että tämä Suomi on kuin syvä ja syrjäinen lampi ja joskus uutisaiheet loppuvat. Sitten joka rasahduksesta kaksitään mitä tahansa ihmeellisiä teorioita. Etenkin jos joku nainen uskaltautuu tekemään jotakin. Miten sitä sanotaankaan, hankkikaa elämä.

Jocke Rantanen

Pitäisi vain saada selville miksi Linden oli mukana Patrian myynninedistämismatkalla.
Ja selviää parhaiten kun selviää miksi hän oli Ugandassa.
Se taas on puolestaan oleellista kun arvioidaan Patrian toimintaa.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

En tarkoittanut "hankkikaa elämä" tämän viestiketjun osallisille vaan lähinnä toimittajille, jotka jaksavat Lindenin asioita tivata joka päivä. Minä uskon, että hän vain yritti edistää omia it-bisneksiään, kun on rakennuttanut sen Piilaaksonsakin Keski-Suomeen kalliilla rahalla ilmeisesti.

Ehkä se nyt on vähän tuomittavaa, että näillä it-valvontalaitteilla pahat diktaattorit voivat kiusata entisestään kansaansa, mutta voihan asia olla toisinpäinkin eli nämä laitteet auttavat köyhiä ihmisiä. Kaikki nämä tiedot olen saanut lukemalla Suomen lehtiä kuten IS, IL, AL, HS ja US.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/suvi-linden-saapu...

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suvi-lindenin-j...

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Onhan se jännä nähdä, kuinka kauan tätä kuollutta hevosta eli tapaus Patriaa jaksetaan piiskata ja vielä Lindenin osuutta siinä.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Nyt media raportoi Lindenin matkoja, Ugandan jälkeen oliko se Egyptiin konferenssiin ja sieltä ihan toiseen suuntaan, oliko se nyt Meksikoon. Tavallaan hän on kuitenkin nykyään yksityisihminen, ei mikään julkinen persoona, ja siksi varmaan ei saisi näin "vainota" media hänen matkusteluaan tai tekemisiään.

Ja jos jolu ihminen omilla varoillaan matkustelee, niin ei se voi olla väärin, Suomi on vapaa maa ja itse kelläkin täytyy olla vapaus tehdä valintojaan, eikä tämä oikeus saa koskea vain miehiä.

En tiedä, mitä laki siitä sanoo, jos hän vaikka laittaa nämä massiiviset matkakulut firmansa piikkiin, mutta mistä ei nosta tuloja saadakseen sopeutumiseläkkeen, niin onko tässä jotakin kupruja.

Jocke Rantanen

Mistä h.........ä keksit tuohonkin feminismin mukaan?

Ei kai kukaan ole millään tavoin asettanut kyseenalaiseksi naisen oikeutta tai toimintaa tässä tapauksessa?
Kyseessähän on koko ajan ollut entinen ministeri ja jonkin sortin "julkinen" henkilö.

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Ok, ymmärsin vähän väärin. Sorry :) !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset