aveollila1 Aika on totuuden puolella

Patria-tapaus kuohunut yli äyräiden

Tämä blogikirjoitus häviää ja tulee takaisin, joten siinä selitys, miksi se ilmestyi jälleen Puheenvuoroon.

 Liikemies Tuomas Teräsvuoren kuolema Ugandassa on aiheuttanut sellaisen tapahtumasarjan, että se on paisunut kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Teräsvuorella on ollut valtion aseyhtiö Patrian lupa edistää eli esitellä sen Land-liiketoimintaan kuuluvien aseiden markkinointia Ugandassa. Teräsvuori oli täysin itsenäinen toimija, jolla ei ollut valtuuksia myydä eikä solmia kauppoja Patrian puolesta.

Teräsvuori oli saanut luvan esitellä Patrian tuotteita paperilla, jonka on allekirjoittanut Markku Koivisto.  Hänen esimiehensä on ollut Land-liiketoiminnan myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simola, jonka esimies on ollut Land-liiketoiminnan johtaja Mika Kari ja jonka esimies on toimitusjohtaja Olli Isotalo.  

Toimitusjohtajan yläpuolella on hallitus, jonka puheenjohtaja on Christer Granskog, joka on todennut torstain Aamulehden mukaan, ”ettei Ugandan tapahtumien uusissa käänteissä ole tullut Patrian näkökulmasta esiin mitään uutta eikä hallituksella ole syytä kokoontua miettimään nauttiiko yhtiön johto hallituksen luottamusta”. Granskog toteaa vielä erikseen, että yhtiön johto nauttii hallituksen luottamusta. Vaikka tässä tapauksessa käytetään sanaa ”johto”, niin se tarkoittaa käytännössä toimitusjohtajaa.

Granskog sanoi vielä, että ”Selvitykset on tehty perin pohjin. Mitään uutta ei ole tullut esiin, joten Patrialla ei ole asiaan mitään lisättävää”. Kuten tiedämme, niin Patria on joutunut lisäämään hyvinkin paljon tähän asiaan Granskogin lausunnon jälkeen. Varmasti hän on ollut mukana tapahtumien pyörteessä, koska asian päähämmentäjä on ministeri Lintilä. Jos Lintilä on toiminut normaalin johtamisjärjestelmän puitteissa, niin hän on kommunikoinut puheenjohtaja Granskogin kanssa.

Sekä Kari että Simola saivat ilmeisesti kenkää, vaikka virallisesti asia muotoillaan toisin. Erikoista on, että uutisissa ei ole näkynyt mainintaa, että Markku Koivisto olisi saanut kenkää, joka on siis Patrian organisaation ylimmän johdon ja ministeri Lintilän mukaan tehnyt vakavan virheen.

Patrian toimitusjohtaja kutsuu Koivistoa myyntipäälliköksi ja perjantain Hesarin mukaan Kari kutsui häntä vähättelevästi ”myyntimieheksi”. Koiviston englanninkielinen titteli on Vice President, Key Accounts, Patria Land Systems Oy, joka suomennettuna on Varapresidentti, Avainasiakkaat, Patria Land Systems Oy. Yleinen tapa on käyttää johtoryhmän jäsenistä nimitystä ”Vice President”, mutta on epänormaalia antaa tuollainen titteli kaksi organisaatiotasoa alempana olevalle henkilölle. Siis myyntimies tai Vice President -vaihtoehtoisia titteleitä Patriassa. Tällaisista käytännöistä vitsaillaan työntekijätasolla, että haluatko palkankorotuksen vai paremman tittelin: miltä kuulostaisi ”Juoksupoikatoiminnan johtaja”.

Koko kuohunta johtuu minun mielestäni siitä, että ministeri Mika Lintilä näki tapauksessa mahdollisuuden nostaa profiiliaan vahvana ministerinä. MTV3:n uutisten mukaan hän on sanonut: ”Talon sisällä on ohjeistus menettelytavoista. Ohjeistusta pitää noudattaa pilkkua myöten. Ei ole olemassa mitään sellaista, jonka verukkeella ohjeistuksia voitaisiin ohittaa tai suhtautua niihin löyhemmin. Olemme erittäin herkällä toimialalla, joten silloin täytyy olla erittäin tarkkana näiden suhteen.

Lintilän lausunnosta saa sen kuvan, että Patrialla on täytynyt olla luettelo maista, joihin Patria ei saa koskea edes pitkällä kepillä ja Lintilä tuntuu olevan niistä hyvin perillä. Lausunnon mukaan Lintilä antaa ymmärtää, että Ugandaan ei saa myydä. Oleellista onkin, että onko tällaista listaa ollut olemassa?

Miten asiaa on selvittänyt toimitusjohtaja Isotalo? Lauantain HS:n mukaan Isotalo sanoo asiasta näin: ”Mutta kun kysytään, miksi tällainen virhe pääsee ylipäänsä syntymään, tullaan kysymyksiin, kuten että onko koulutettu tarpeeksi tai onko strategia ymmärretty riittävän hyvin. Tätä kautta vastuu laajenee johtoon asti”. Kun Lintilä puhuu pilkuntarkoista menettelytavoista, niin Patrian sisäisiä ohjeita tunteva toimitusjohtaja puhuu vain strategioista.  Strategiasta on pitkä matka toimintaohjeisiin.

Johtaja Kari selventää Patrian toimintaa Ylen haastattelussa torstailta, että mitään listaa ei ollut olemassa, vaan uudet kohteet päätettiin liiketoimintaryhmän johtoryhmässä tapauskohtaisesti. Ilmeisesti Uganda-tapauksessa ei tehty näin.

Ensimmäinen ja ns. tyhmä kysymys tässä asiassa on, että mikä virhe on tehty? Sehän tarkoittaisi sitä, että Uganda on ollut Patrian myyntikieltolistalla. Jos ei ole ollut, niin myyntimiehet raapivat myyntiä, mistä voivat ja tässä tapauksessa se on ollut yhden paperin allekirjoitus eli minimaalinen ponnistus. Isotalon mukaan käytävillä työntekijät ovat puhuneet Ugandasta. Mistä Isotalo tietää, että on puhuttu? Miksi hän ei ole puuttunut asiaan, jos Uganda on ollut ”No, no”?

Minun mielestäni tässä ei Patrian kannalta ole tapahtunut oleellista virhettä, jos ei ole ollut olemassa selvää myyntikieltoa Ugandaan. Todellinen kauppa olisi ollut tuhansien mailien päässä, ja se olisi ehditty torpata moneen kertaan jo Patrian sisällä saatikka vientiluvassa, joka käsitellään Patrian ulkopuolella. Yhdyn tässä kohtaa Granskogin lausuntoon torstailta, että tapaus on Patrian kohdalta loppuun käsitelty eikä aiheuta toimenpiteitä.

Mutta ministeri Lintilä halusi lisää toimenpiteitä. Jotta myrsky laantuisi, niin toimitusjohtaja Isotalo erotti kaksi alaistaan ennen kuin luuta osuu häneen. Ilmeisesti nyt Lintilä on tyytyväinen. Lintilän ja Granskogin kannattaisi kuitenkin selvittää tarkemmin toimitusjohtajan käsitystä siitä, miten strategia jalostetaan yksityiskohtaisiksi toimenpiteiksi Patrian sisällä. Asia ei toimi sillä tavalla, että koulutetaan ihmisiä ymmärtämään paremmin strategiaa myyntimiestasolla. Myyntimies tarvitsee jotain aivan muuta konkretiaa.

Tämä jutun faktat perustuvat valtamediassa esiintyviin tietoihin, joiden oikeellisuudesta minulla ei ole tietoa. Mielipiteet ovat minun omiani, ja vastaan niistä.

Vielä peräkaneetti. Perjantain Talouselämä-lehdessä on omistajaohjausministeri Mika Lintilän haastattelu. Heti aluksi Talouselämä kysyy, että ”Miksi valtio myi sekä SSAB:ta että Teliaa juuri nyt?” ja siihen Lintilä vastaa, että ”Solidium tekee itse omat ratkaisunsa. Ohjausministeri ei puutu operatiiviseen toimintaan”. 

Lintilä lipesi tästä periaatteestaan oikein perusteellisesti Patrian tapauksessa. Oma käsitykseni on, että Lintilä ei poliitikkona voinut vastustaa sitä ilmaista mainosaikaa telkkarissa ja muissa medioissa, jonka tapaus tulisi hänelle suomaan. Poliitikko elää julkisuudesta.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

En arvaa enää kommentoida, kun ei koskaan tiedä...

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä saatavilla olevien tietojen pohjalta. Tämä kaikki vaikuttaa hallintohiiren herkkänahkaiselta reaktiolta. Hän on pelastanut vain oman nahkansa potentiaaleilta syytöksiltä.

Tuntuu luontevalta, että ministeriöltä on pitänyt pyytää jonkin proseduurin mukaan lupa ennen myynnin aloittamista ja nyt tällainen kommunikointi on jäänyt tekemättä prikulleen oikein. Jokin leimasin jäänyt väliin tai diaarionumero puuttui. Hallintohiiri pelästyy ja suuttuu silloin.

Kuten totesit, brosyyrin jakelusta on vielä tällä alalla pari valovuotta kauppaan. Kyse ylireagoinnista, jolla ministerihiiri kerää prenikoita sodasta, joka ei koskaan edes alkanut.

Tulevaisuus kertoo mitä kävi.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Oma käsitykseni on, että hallitus luottaa siihen viimeiseen sanaan, joka sillä on eli irtoaako aseiden vientilupaa johonkin maahan. Maailma on periaatteessa avoin ja ainut minun tiedossa oleva seikka on, että sotaa käyvään maahan ei kannata kohdistaa markkinointiponnisteluja.

Toni Tamminen

No huh huh, aseiden myynti Ugandaan on hieman eri juttu kun Telian osakkeiden myynti, tosin sekin on rinnastettavissa ex-ministerin tietoyhteiskunnan ylläpitämiseen tähtääviin toimiin jos oikein ajatusta laajennetaan. Patria tapaus ei kuohu yli äyräiden, se yritetään haudata hyvin nopeasti, liian kiusallista sivistyneitä ihmisiä esittävälle sekoomukselle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Onkohan tuontyyppistä esitteidenjakelua maailmalla paljonkin? Siis salaperäinen salkkumies harmaine toimeksiantoineen markkinoimassa milloin mitäkin ja missäkin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Mitä varten myyntiesitteitä painetaan.

Kyllä niitä jaetaan, ja käytetään potentiaalisen asiakkaan mielenkiinnon herättämiseen. Tai sitten osoittamaan, että tiedostetulle tarpeelle löytyy ratkaisu. Ei siinä tarvitse olla mitään salaperäistä.

Esitteen ojentamisesta on pääomahyödykkeiden kohdalla kuitenkin pitkä tie varsinaisiin kauppoihin.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Arvelen, että tuollaisia jobbareita on tuhansia ja varsinkin ase-alalla. Läheskään kaikissa maissa ei ole sellaisia sääntöjä, että sotaa käyviin maihin ei saisi myydä aseita.

Tuomo Manninen

Asiasta noussut, täysin ylimitoitettu kohu osoittaa jälleen, miten maamme lehdistön 'moraali' toimii käytännössä; kauppamatkustajan kuolemalla edistävät nyt kilvan myyntiään kaikki johtavat mediatalot. Vai uskooko joku todella - siis Lintilää lukuunottamatta, että muutamalla Patrian esitteellä saadaan myydyksi Paseja Ugandaan - tai yleensäkään Afrikkaan. Vanhan lakitermin mukaan kysymyksessä on selvästikin ollut ns. kelvoton yritys, josta ei juuri ole häkki heilahtanut. Ja Lindenskä on todennäköisesti ollut mukana vain prestiisin vuoksi - tuolla perällä kun ex-ministeriydelläkin on oma arvonsa. Eipä ole helppoa edistää suomalaista vientiä...

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Otan tähän kommentin, joka on tullut erikoiseen paikkaan:

"Asiasta noussut, täysin ylimitoitettu kohu osoittaa jälleen, miten maamme lehdistön 'moraali' toimii käytännössä; kauppamatkustajan kuolemalla edistävät nyt kilvan myyntiään kaikki johtavat mediatalot. Vai uskooko joku todella - siis Lintilää lukuunottamatta, että muutamalla Patrian esitteellä saadaan myydyksi Paseja Ugandaan - tai yleensäkään Afrikkaan. Vanhan lakitermin mukaan kysymyksessä on selvästikin ollut ns. kelvoton yritys, josta ei juuri ole häkki heilahtanut. Ja Lindenskä on todennäköisesti ollut mukana vain prestiisin vuoksi - tuolla perällä kun ex-ministeriydelläkin on oma arvonsa. Eipä ole helppoa edistää suomalaista vientiä..."

Ollilan kommentti: Kyllä monesta kommentista näkyy, että kyseiset henkilöt eivät ole odllenkaan selvillä aseidne myynnistä. Pari esitettä jollekin kontaktihenkilölle eivät merkitse vielä yhtään mitään kauppojen kannalta. Sen takia koko juttu on täysin olematon Patrian osalta kuten Patrain hallituksen puheenjohtaja on todennut. Lintilä vain hyödynsi mediatalojen auliutta antaa palstatilaa, kun kyseessä ON ISO SENSAATIO.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Toni Tammisen kommentti:
"No huh huh, aseiden myynti Ugandaan on hieman eri juttu kun Telian osakkeiden myynti, tosin sekin on rinnastettavissa ex-ministerin tietoyhteiskunnan ylläpitämiseen tähtääviin toimiin jos oikein ajatusta laajennetaan. Patria tapaus ei kuohu yli äyräiden, se yritetään haudata hyvin nopeasti, liian kiusallista sivistyneitä ihmisiä esittävälle sekoomukselle."

Muistutan siitä, että Patria ei ole ollut myymässä, vaan vasta markkinoimassa aseita itsenäisen yrittäjän kautta, joka on ollut metsästämässä isoja välityspalkkioita. Aseiden myynti Ugandaan vaatii aseiden myyntiluvan ja siitä Patrialla ei ole vielä edes hakemusta. Koko juttu on median luoma mielikuva jostain erikoisen kielletystä operaatiosta. Miksi Patria ei muuten saisi myydä aseita Ugandaan? Onko siihen joku syy?

Toni Tamminen

Miksi tosiaan Patria ei saisi myydä aseita Ugandaan? Mikä ettei, onhan Suomi ottanut pandatkin Ähtäriin. Muistuttaisin siitä, että sekä Ugandassa että Kiinassa ihmisoikeusjärjestöt ovat dokumentoineet valtion tekemiä ihmisoikeusloukkauksia. Kokoomukselle nämä loukkaukset eivät ainakaan ole este, korkeintaan hidaste. Suomessa kuitenkin puhutaan vahvasti arvopohjasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset