*

aveollila1 Aika on totuuden puolella

Kuoliaaksi vaiettu ja epäselvä isäntämaasopimus

Kuoliaaksi vaiettu ja epäselvä isäntämaasopimus

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti 4.7.2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, jonka luonne on yhteisymmärryspöytäkirja (Memorandum of Understanding eli lyhennettynä MoU). Isäntämaasopimus on laadittu englanniksi ja sen teksti on tallennettu valtion säädostietopankki Finlexiin. Sopimuksella ei ole allekirjoittajan asemasta johtuen virallisen valtiosopimuksen luonnetta. Sopimus tehtiin salassa eduskunnalta ja jopa ulkoasiainvaliokunnalta, jota sen varapuheenjohtaja Pertti Salolainen kovasti paheksui. Sopimus astui Suomen puolelta voimaan heti, koska hallitus ei uskaltanut viedä sitä eduskunnan käsittelyyn.

Muutamia otteita median tulkinnoista isäntämaasopimuksesta sen allekirjoitusaikana:

  • Kaleva: 27.8.2014: ”Isäntämaatuella tarkoitetaan tukea, jota maa antaa alueelleen tuleville sotilasyksiköille.”
  •    HS 27.6.14: Nato: ”Isäntämaasopimus on osa kumppanuusohjelmaa Suomen kanssa”.
  • Helsingin Sanomat kirjoitti 27.8.2014, että ”sopimuksen mukaan NATOn joukot voivat harjoitella Suomessa, ja että Suomea voitaisiin käyttää sotilasliiton operaatioissa myös kriisin aikana”.
  • Yle: Suomi on jo antanut isäntämaatukea esimerkiksi Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä sotaharjoituksissa. 
  • Todellisuudessa tämä tarkoittaa meidän pohjoiselta naapuriltamme jälleen yhtä askelta kohti liittymistä pohjois-atlanttiseen blokkiin, kirjoittaa Rossiiskaja Gazetan toimittaja Nadezhda Jermolajeva.
  • Valtiotieteen tohtori Pauli Järvenpään mukaan Suomen allekirjoittama isäntämaasopimus ei muuta Suomen perussuhdetta Natoon millään tavalla. Hän toteaa, että solmittu sopimus tekee lähinnä yhteistyön ja yhteistoiminnan helpommaksi ja vaivattomammaksi.

Näistä kommenteista voi valikoida haluamansa. Järvenpään mukaan sopimuksella ei ole mitään vaikutusta Nato-suhteisiin. Naton mukaan se on osa kumppanuusohjelmaa. Todennäköisesti isäntämaasopimusta on käytetty Suomessa järjestetyissä sotaharjoituksissa. Ei Naton joukot tule tänne ilman sopimusta.

Kun asiasta on niin erilaisia käsityksiä, niin on parasta lukea pari isäntämaasopimuksen ydinkohtaa.

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2 Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa.

Mitä ovat Naton sotilaalliset toimet, joihin viitataan kohdassa 2? Selviää kohdassa 1.2, jossa se on määritelty:

1.2 NATOn sotilaallinen toiminta. Joukkojen suorittama sotilaallinen toiminta sisältäen harjoitukset, koulutuksen, operationaalisen kokeilun ja vastaavat toimet, tai strategisen, taktisen, huolto-, koulutus- tai hallinnollisen sotilaallisen tehtävän; taisteluun johtava prosessi mukaan lukien hyökkäys, joukkojen siirrot, huolto ja järjestelyt, jotka tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen missä tahansa taistelussa tai kampanjassa.

Tässä oli näyte isäntämaasopimuksen oleellisimmista kohdista eli mikä on sopimuksen tarkoitus: Suomi antaa Natolle tukea Suomen alueella kaikille Naton sotilaallisille toimille.

Miten isäntämaasopimus toimii käytännössä? Oletetaan, että lähialueella syntyy kriisi ja Suomi päättää kutsua Naton joukot alueelleen. Kuka kutsuu? Siihen ei löydy vastausta mistään, mutta voidaan sanoa, että hallitus kutsuu. Kuka teki sopimuksen Saksan kanssa välirauhan aikana. Vastaus on edelleen epäselvä. Kuka kutsui amerikkalaiset lentokoneet harjoittelemaan Rissalan kentälle? Sekin jäi epäselväksi.

Veikkaan, että puolustusministerillä on jo A4-sopimus valmiina pöytälaatikossa Nato-joukkojen kutsumiseksi Suomeen. Sopimusteksti voi olla hyvin lyhyt: 1) Suomi on valmis antamaan maaperänsä Naton joukkojen käyttöön isäntämaasopimuksessa sovituin periaattein käytettäväksi kaikkiin Naton valitsemiin toimiin Suomen maaperällä. 2) Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen voi lopettaa kumpikin osapuoli halutessaan. Muuta ei tarvita. Sitten vain nimet alle ja menoksi. Kohti Uralia?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Onhan isäntämaasopimuksesta Puheenvuorossa ennenkin puhuttu.

http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17516...

Siinä Antero on oikeassa, että asiaa tulisi suurelle yleisölle julkisesti selventää -- vaikkapa kutsumalla ajankohtaisohjelmaan joku asian valmistelussa mukana ollut Puolustusministeriön lakimies kertomaan selkosuomeksi, mitä tämä sopimus on ja mitä se ei ole.

Villit fantasiat elävät aiheen ympärillä omaa elämäänsä kokonaan irrallaan todellisuudesta ja aiheuttavat turhia väärinkäsityksiä. Nato-jäsenyyttä voi vastustaa myös totuudessa pysyen, mutta isäntämaasopimus on pahansuopien valheiden vakioaihe.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Valmistelu ei ratkaise sopimuksen sisältöä ja tulkintaa. Sen ratkaisee yksinomaan sopimuksen teksti, kuten sopimusoikeudesta hyvin tiedetään. Ei epäselvissä tapauksissa kutsuta paikalle sopimuksen neuvottelijoita, koska niillä kertomuksilla asiaa ei ratkaista.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sopimuksen neuvottelijat voisivat oikaista karkeimmat valheet asiasta.

Mutta olet oikeassa: kansainvälisen sopimusoikeuden asiantuntija voisi olla vielä pätevämpi selventäjä. Ihannetapauksessa haastateltavana voisi olla myös Naton lakimies. Ei ole Pohjois-Atlantin liitonkaan edun mukaista tehdä tällaisia sopimuksia ketunhäntä kainalossa.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Toki sopimuksen teksti ratkaisee, mutta ihan perusasioina pitäisi lukea koko teksti alkuperäisestä sopimuksesta eikä saksittuja kappaleita IPUn epävirallisesta käännöksestä kuten topicissa on tehty.

IPUn käännöksen tehnyt MN kertoi, että sopimus mahdollistaa atomiaseen tuonnin Suomeen. Tällöin on kyseessä hieman "tuunattu" käännös, jota pitää tulkita siten, että tuo käännös ohittaa jopa perustuslakimme.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #7

Kun otit kieliasian esille en malta olla kertomatta että Allied Joint Doctrine for Host Nation Support (NATO AJP 4.5) sisältää MoU-asiakirjapohjan. Tämä asiakirjapohja vastaa Suomen allekirjoittamaa MoU lappua lähes yksyhteen.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kuitenkin muuttui "kansallisessa valmistelussa", nimittäin seuraava kohta...

"This MOU is signed in three copies each of them containing the text in the English and ______ [HN] language."

..katosi.

Ja näin meillä on käytössämme vain IPU:n epävirallinen suomennos... Miksiköhän?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #24

Tuo alkuperäinen sopimus on tehty englannin kielellä - tästähän ei ole mitään epäselvyyttä.
Mikä arvo on jollain epävirallisilla käännöksillä?

UM on muuten kääntänyt myös tuon sopimuksen, mutta ei sekään ole mikään virallinen sopimus. Se on kuitenkin käännetty oikein - tosin kuin IPUn.

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valio...

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kutsuja löytyy. Nimet vaan vaihtuvat.

Suomen Tasavallan Presidentti toimii Suomen Puokustusvoimien ylipäällikkönä. Tällä hetkellä Presidentti Sauli Niinistö.

Presidentti päättää keskeisimmät Suomen puolustuspoliittiset päätökset ja linjavedot. Hän esimerkiksi päättää sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista ja sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista.

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Pidän presidenttiä todennäköisimpänä ja hallitusmuodon mukaisena ratkaisuna. Suomessa ei vain aina toimita hallitusmuodon ja perustuslain mukaisesti.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Tässä oli näyte isäntämaasopimuksen oleellisimmista kohdista eli mikä on sopimuksen tarkoitus: Suomi antaa Natolle tukea Suomen alueella kaikille Naton sotilaallisille toimille."

Ks. http://www.defmin.fi/files/2898/HNS_MOU_FINLAND.pdf

Aivan yhtä oleellinen on sopimuksen pykälä 12, Section Twelve:

12.1 This MOU is not intended to supersede national law or international obligations by which the Participants are bound. The Participants will notify each other in case of any conflict arising from this MOU.

Suomeksi: tätä yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole tarkoitettu ylittämään kansallista lainsäädäntöä tai osapuolia sitovia kansainvälisiä sitoumuksia. Osapuolet tiedottavat toisilleen jos mikä tahansa ristiriita aiheutuu tästä yhteisymmärryspöytäkirjasta.

Oleellista kansallista lainsäädäntöä ovat tässä yhteydessä mm. käskyvaltasuhteet määrittävä Laki Puolustusvoimista

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/2007055... sekä

Aluevalvontalaki, 34 §:

Vihamielisen toiminnan torjuminen

Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen tehtävänä on ryhtyä viivytyksettä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin valtakunnan turvallisuutta välittömästi ja vakavasti vaarantavan vihamielisen toiminnan torjumiseksi. Tällöin on tarvittaessa käytettävä sellaisia sotilaallisia voimakeinoja, joita toiminnan vaarallisuus ja muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavina. Toimenpiteeseen ryhtymisestä on viipymättä ilmoitettava puolustusministeriölle.

Vihamielisellä toiminnalla tarkoitetaan:

1) vieraan valtion oikeudettomasti Suomen alueeseen kohdistamaa tai Suomen alueella toimeenpanemaa aseellista sotilaallista toimintaa;

...
...

6) sitä, että vieras valtio oikeudettomasti käyttää Suomen aluetta 1–5 kohdassa tarkoitetussa toiminnassa kolmatta valtiota vastaan.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/2000075...

Nämä jyräävät alleen Anteron väitteen "Suomi antaa Natolle tukea Suomen alueella kaikille Naton sotilaallisille toimille", ellei kyse ole nimen omaan yhdessä Suomen toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovituista Naton toimista Suomen valtioalueella.

" Muuta ei tarvita. Sitten vain nimet alle ja menoksi. Kohti Uralia?" - Henkilökohtaisesti en usko Suomen toimivaltaisten viranomaisten suhtautuvan asiaan yhtä kevytmielisesti kuin Anteron satuhahmot.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Suomi voi antaa tukensa kaikille Naton toimille, jos niin haluaa, tai antaa vain rajoitetut valtuudet.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Tässä on juuri asian ydin: Suomi on täysivaltainen (suvereeni) valtio, se käyttää määräysvaltaansa omalla valtioalueellaan luovuttamatta päätösvaltaansa muille.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Olen sitä mieltä, että Nato ei tule Suomeen, jos Suomi ei ensin tee sopimusta. Olen nähnyt väitteitä, että isäntämaasopimuksella ei ole mitään merkitystä. Kyllä sillä on. Se on merkittävä tahdonilmaus ja osataan kyllä Venäjällä lukea oikealla tavalla. Kriisitilanteissa päätöksenteko menee harvoihin käsiin ja jopa yksiin käsiin.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Ratkaiseva kysymys kuitenkin on, että mitä Venäjä tekee, kun Suomi aikoo kutsua tai kutsuu Naton Suomeen. Olen aivan varma, että Venäjä ei tyydy vain katsomaan, vaan reagoi etukäteen. Venäjän tiedustelu on soluttautunut niin iholle, että tänne ei tuoda ainakaan raskasta aseistusta kuten ohjuksia Venäjän tietämättä. Suomen on turha kuvitella, että Venäjä voitaisiin yllättää, että hei, meillä on Naton ohjukset jo laukaisuvalmiina rajan takana, turha yrittää enään mitään.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

# 12.:

Olemmehan jo sen nähneet, mitä Venäjä tekee, kun Suomi aikoo kutsua tai kutsuu Naton Suomeen. Vuoden 2016 Arrow 16- harjoituksessa ja Oregon ANG:n harjoituksessa Rissalassa Venäjä tiesi varmasti, mitä Nato teki Suomessa ja mitä se toi tullessaan sekä vei mennessään. Ja Venäjä teki sen mitä se teki.

"Suomen on turha kuvitella, että Venäjä voitaisiin yllättää, että hei, meillä on Naton ohjukset jo laukaisuvalmiina rajan takana, turha yrittää enään mitään."

Tuohan on itsestään selvää. Sinullako vai kenellä noin absurdit fantasiat riehuvat päässä? Jos Nato haluaa laukoa ohjuksia Venäjälle, eihän se siihen toki Suomen aluetta tarvitse. Koska kyse on siviilipoliitikoille alistetusta puolustusliitosta, hyökkäyksellinen sotatoimi voisi tuskin tulla kyseeseen ilman edeltävää Venäjän hyökkäystä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Olemmehan jo sen nähneet, mitä Venäjä tekee, kun Suomi aikoo kutsua tai kutsuu Naton Suomeen."

Korjaappa tuota aloitustasi totuudenmukaiseksi.

Molemmissa harjoituksissa nähtiin kuinka USA kutsui itsensä kylään.

Pitää muistaa kenen aloitteesta maassa ollaan.

Ja jos aiot seuraavaksi sanoa että "Suomi olisi voinut kieltää Strykerien ja F-15 koneiden saapumisen" ja että "USA / Nato ei olisi tullut jos olisi estetty". Olet oikeassa.

Mutta ei estetty. Koska HNS ja tätä tämä nyt vaan on. USA / Nato voi käyttää Suomen alueita omiin tarkoituksiinsa. Em tapauksissa USAn mukaan harjoitusten tarkoitus oli lähettää Venäjälle "selvä viesti".

Samaan aikaan Timppa Soini ja PM Niinistö vakuutteli ettei harjoituksilla ole mitään poliittista viestiä mihinkään suuntaan...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #36

Kummankin osapuolen etu oli järjestää yhteiset harjoitukset Suomessa, niin maavoimille kuin ilmavoimillekin. En ole ollut paikalla todistamassa sitä keskustelua, kumpi ehdotti ja kumpi kannatti (saavathan siitä saivarrella ne, joille se tuo tyydytystä), mutta koska kummankin osapuolen mielestä ajatukset olivat hyviä, ne toteutettiin.

Aivan oikein -- Suomi olisi halutessaan voinut kieltäytyä harjoitusyhteistyöstä. Mutta koska siitä katsottiin olevan koulutuksellista hyötyä, harjoitukset toteutettiin. Veronmaksajat saivat lahjaksi puolustusvoimilleen näytteen siitä, kuinka asioita voidaan tehdä hiukan toisin - onko sen tietämisestä jotakin haittaa?

Kumpikin osallistuja hyötyi kokemuksesta, eli kyse oli win-win -ratkaisusta. Venäjälle tuskin oli muutenkaan epäselvää, että Suomi on suvereeni valtio ja harjoittelee juuri kenen kanssa se haluaa. Jos asia selveni entuudestaan, hyvä niin.

Viesti oli siinä, että Suomi opettelee puolustautumaan mahdollisimman hyvällä osaamisen tasolla. So what?

Antero kirjoittaa (# 12.) dramaattiseen sävyyn olevansa aivan varma, että Venäjä ei tyydy vain katsomaan, vaan reagoi etukäteen. Siis mikä sen etukäteisreaktio oli tällä kertaa?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #43

"Mutta koska siitä katsottiin olevan koulutuksellista hyötyä, harjoitukset toteutettiin."

"– Siitä tulee kokemusta, että nähdään, miten tällainen porukka tulee tänne ja miten se lähtee." kertoi lähde puolustusvoimien sisältä Ilta-Sanomille..

Hyvää koulutuksellista antia siis..

Ja USA pääsi osoittamaan että sen on nykyisin mahdollista olla sotilaallisesti läsnä myös Suomessa niin halutessaan.

Varsinainen win-win tosiaan...

Ja mitä tuohon harjoituksien "aloitteellisuuteen" tulee niin puolustusministeri Niinistön mukaan aloite tuli USA:sta.. Yllätys yllätys.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #43

Kun puhui Venäjän reaktioista, viittasin Naton kutsumisesta Suomen maaperälle. Silloin kyseessä paljon vakampi asia kuin muutaman amerikkalaisen hävittäjien osallistuminen yhteisiin harjoituksiin Suomessa. Asia tuli esiin etukäteen ja kaikki tiesivät, mistä oli kysymys.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #51

"Naton kutsumisesta" - miten minnekään voidaan kutsua koko Pohjois-Atlantin liitto? ; )

Totta kai Nato voi kutsuttaessa tulla paikalle eri kokoonpanoissa sen mukaan, mikä tehtävä on kyseessä. Baltian maihin on kutsuttu sotilaalliseksi turvaksi Naton pataljoonia ja ne ovat menneet sinne mm. taistelupanssarivaunuineen. Venäjän reaktiot ovat olleet paheksuntaa, aivan kuten oli arvattavissakin.

Jos Suomi liittyy Naton jäsenmaaksi ja Venäjä elää ihmisiksi, ei ole tarvetta kutsua koskaan ketään vahvistamaan Suomen puolustusta - harjoittelu yhdessä riittää.

Jos Venäjä uhittelee huolestuttavasti, Naton jäsenenä Suomi voisi Turkin tavoin pyytää esim. vahvistusta ilmapuolustukselleen liittokumppaneiltaan, tai tilanteen mukaan mitoitetun aseistetun lento-osaston tukea. Varmaan Venäjä paheksuisi sitäkin. Silloinkin kaikki tietäisivät, mistä on kysymys.

Naton pelote on sitä luokkaa, että se nostaa pilviin kynnyksen lähteä haastamaan riitaa sen kanssa tosi mielessä. Samaa ei voi sanoa alivoimaisena yksin puolustautuvasta Suomesta.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Ei liene kenellekään epäselvää miten Venäjä suhtautuu kyseiseen sopimuksen.
Jos tieto ei olisi tullut Ruotsista, siitä olisi ilmeisesti vaiettu täysin Suomessa.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Ei Suomi kutsu Natoa.

Lukekaapa nyt miten HNS järjestely käynnistyy... Jälleen AJP 4.5

0303. Stage 1 - The Process. The NATO Commander will draft a HNS Request (HNS REQ) as soon as the need to conduct a military activity arises and sign and submit it to the HN .

Tätä menettelyä testattiin jo harjoituksessa, joka sekin on selitetty AJP asiakirjassa..

Mitäpä luulette testatun kun USA kutsui itsensä kylään? HNS järjestelyä tietenkin.. katsokaapas kun AJP 4.5 lapussa sanotaan myös seuraavasti..

Section II – Reporting and Training

0407. Validation, Training and Exercises. To ensure that HNS plans are current and
executable NATO Commanders should test them, either in whole or in part, during
scheduled exercises.

Tätä logistiikan toimivuutta testattiin harjoituksessa jossa USA pyysi itsensä Stryker-vaunuineen kylään.

Ilta-Sanomille lähde puolustusvoimista kuvasi harjoituksen antia Suomelle seuraavasti:

– Kyseessä on logistinen harjoitus, eli miten tullaan maahan ja miten lähdetään täältä

Isäntämaatuen antaminen on hänen mukaansa yksi harjoitukseen liittyvä ulottuvuus.

– Siitä tulee kokemusta, että nähdään, miten tällainen porukka tulee tänne ja miten se lähtee.

– Harjoitus on pitkän suunnittelun tulos. Yhdysvaltalaiset tahot, jotka ovat järjestäneet tänne tulonsa, ovat olleet pitkään kanssakäymisessä puolustusvoimien kanssa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Riku, "the need arises" voi aivan hyvin tarkoittaa myös Suomen pyyntöä/kutsua.

Koetko Puolustusvoimille olevan jotakin haittaa siitä, että käytännössä testataan ja tiedetään, miten logistiikka toimii Naton joukkojen kanssa niiden tullessa Suomeen yhteisestä sopimuksesta? Voitko yksilöidä ne haitat?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka Vastaus kommenttiin #46

Ei ole haittaa varmaankaan..

Hyvähän se on päästä katsomaan miten jenkit tulee ja miten ne lähtee..

Kunhan ensin ovat kutsuvat itsensä kylään.

Seuraavaksi varmaan päästään katsomaan miten ne perustaa "tukikohtia".

Senkin HNS mahdollistaa... Toki varmasti vain ihan pienen "tukikohdan" ja ihan yhteisestä sopimuksesta ja harjoittelumielessä..

Kyllä te olette sinisilmäistä sakkia..

Niin.. Kun Natolla on tarve suorittaa sotilaallinen operaatio, Naton komentaja käynnistää HNS järjestelyn. Se riittää. Muu on toiveajattelua ja spekulointia.

Nato ei puolusta Suomea. Miksi puolustaisi?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #47

"Niin.. Kun Natolla on tarve suorittaa sotilaallinen operaatio, Naton komentaja käynnistää HNS järjestelyn. Se riittää. Muu on toiveajattelua ja spekulointia."

Ellei suunniteltu operaatio ole Suomen kannalta tarkoituksenmukainen, sen toteuttamisesta ei silloin päästä yhteisymmärrykseen HN:n ja SC:ien kesken ja asia raukeaa siihen -- ainakin, jos isäntämaasopimusta noudatetaan.

"Nato ei puolusta Suomea. Miksi puolustaisi?"

Siksi, jos se katsoo tämän siinä tilanteessa myös liittouman eduksi.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Isäntämaasopimus syntyi salaa. Nato-liittyminen tulee esiin aika-ajoin. Viimeksi 15.2.17. Pekka Tarkka sanoi televiossa, että Natoon menoa ei voida viedä kansanäänestykseen. Erikoinen käsitys demokratiasta. Eduskunta siis päättäköön. Raimo Pesonen - kirjailija ja kolumnisti - on sanonut 15.12.16: ”Sitten julkisessa keskustelussa selitetään, että kansanäänestykseen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ei tule mennä, koska kansalla ei ole käytettävissään parasta mahdollista informaatiota. Tuntuu, että se paras mahdollinen informaatio ei ole käytettävissä edes poliitikoilla. Ainakaan kansanedustajatasolla.”

Isäntämaasopimushan tämän todisti. Mitä tämä kertoo Suomen poliittisesta kulttuurista? Se kertoo jotain erittäin huolestuttavaa. Suomen media on pitänyt kovaa mekkalaa USA:n demokratiasta Trumpin kourissa. Kyllä olisi syytä olla huolissaan Suomen demokratiasta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Isäntämaasopimuksen lainmukaista syntymistä valvoi oikeuskansleri, joka ratkaisee erityisesti valtioneuvoston valvontaa koskevat asiat sekä periaatteelliset ja laajakantoiset asiat. Sopimusta valmisteltiin vuosikaudet kaikkien eduskuntaryhmien tieten.

Raimo Pesosen käsitykseen kansanedustajien tiedon ja ymmärryksen määrästä on helppo yhtyä.

Kyllä minustakin olisi syytä olla huolissaan Suomen demokratiasta -- jos kansanedustajat kantaisivat vastuunsa, he eivät pakoilisi sitä minkään kansanäänestysten taakse.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ja mikä oli MOU-pöytäkirjassa epäselvää? Hyvä pöytäkirja. Ruotsilla on vastaava ja jopa eduskunnan hyväksymänä.

Kyse on kuten sanoit, yhteisymmärryspöytäkirjasta, jolla ei ole valtiosopimusluonnetta. Pöytäkirjaan on merkitty osapuolten näkemyksiä proseduureista, joilla isäntämaa kehittää politiikkaansa ja vastaanottomahdollisuuksia Nato-joukoille. Suomella ei ole pienintäkään velvollisuutta ottaa Nato-joukkoja maahan ilman että Suomi siihen suostuu. Natolla ei ole pienintäkään velvollisuutta tuoda joukkoja Suomeen, vaikka Suomi pyytäisi tai rukoilisi.

On täysin selvää, että proseduurien ja vastaanottomahdollisuuksien järjestäminen etukäteen valmiiksi isäntämaassa luo pohjan Nato-joukkojen käyttämiseen jatkossa. Oli Tuomiojalta noloa satuilla, että sopimus mahdollistaa joukkojen käyttämisen jos meteori putoaa tänne.

Jos lähialueella puhkeaa kriisi, presidentti ja hallitus miettivät etenemisjärjestyksen joukkojen pyytämisessä. Eduskunta voi ylimpänänä vallankäyttäjänä milloin tahansa estää tai sallia Nato-joukkojen tulon tänne. Ei joukkoja voi tuoda tänne salaa eduskunnan tietämättä. Ja jos jostain syystä saataisiinkin, eduskunta voi antaa lähdöt.

MOU on tietyille venäjämielistelijöille punainen vaate, koska se pikku juttuna on yhtenä esteenä Venäjän laajentumistavoitteille lähiulkomailla. MOU vei Suomen tuuman verran lähemmäs Natoa mutta sillä ei ole merkitystä tärkeimmän, eli turvatakuiden kannalta.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Majuri. Jos Nato kutsutaan Suomeen, niin kyllä eduskunta saa tietää siitä median kautta kuten isäntämaasopimuksestakin. Suurella todennäköisyydellä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tiedät hyvin että eduskunta tietää jo Nato-joukkojen pyytämisvaiheessa, koska kansanedustajat pyytämiseen osallistuvat. Asia käsitellään ensivaiheessa TP-utvassa, joka koostuu kansanedustajista. Nato-joukkojen pyytäminen kriisitilanteessa alla on niin suuri riski, että asia pitää saattaa eduskunnan käsiteltäväksi muutenkin. Se on riski sen takia, että jos joukkoja pyydetään ja saadaan kieltävä vastaus, Venäjä vetää tästä johtopäätökset.

Jos Nato-joukot saapuisivat tuntemattomasta syystä maahan ilman että kansanedustajat saisivat tietää, kyse voisi kutsujien osalta olla jopa törkeästä maanpetoksesta. Lopulta ollaan silti tilanteessa missä eduskunta päättää, hyväksyykö se joukot vai ei. Eduskunta on aina ylin lainsoveltaja lainsäädäntövaltansa takia. Eduskunta siis aina on lopullinen hyväksyjä. Mikä siis oli ongelma?

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Ollila on puhdas trolli, jonka elämän polttoaineina toimivat erimielisyys ympäröivän yhteisön kanssa ja kuohunnan aiheuttaminen totuuden kanssa ristissä menevien kirjoitusten kautta. Näitä päämääriä hänen kirjoituksensa ja kommentointinsa toistuvasti toteuttavat.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Missä kohtaa minun kirjoitukseni meni ristiin totuuden jo tapahtuneiden asioiden kanssa koskien isäntämaasopimusta? Tulevaisuuden tapahtumista kukaan ei pysty sanomaan, mikä toteutuu ja mikä ei, vai onko sinulla kristallipallo, joka kertoo totuuden?

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tämän kerran kommentoin (mielestäni) trollin tekemää haastoa.

Ollilan ennustukset tässä blogikirjoituksessa ovat täyttä trollausta eikä siitä pääse rimpuilemaan irti sillä, että "kukaan ei pysty sanomaan...". Ennustukset kuitenkin pohjaavat täysin virheellisiin tulkintoihin ko. sopimuksesta.

Tiedeyhteisössä likimain sataprosenttisesti hyväksytyn tulkinnan ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista kiistäminen kertoo kaiken Ollilan vaikuttimista.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila Vastaus kommenttiin #29

Aikaisempi trolliksi nimettely jo paljasti, mistä on kysymys. Näillä palstoilla käydään keskustelua ja debattia ja esitetään omia näkemyksiä. Kommentoijat, joilla on vain henkilöön meneviä perusteluja, nolaavat vain itsensä.

Kun tämänkin jutun yhteydessä on esitetty erilaisia tulkintoja sopimuksesta, niin kaiketi pystyt kertomaan, mikä on se oikea tulkinta?

Ilmastonmuutosasia ei liity mitenkään tähän aiheeseen.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Täysin maanpetoksellista toimintaa Niinistöltä, Lindbergiltä ja muilta asiaan osallisilta. Parlamentaarisya menettwlyä ei ole käytetty ja ns. sopimus on täysin perustuslainvastainen. Tuomio on vähintään 1 vuotta linnaa...ja valtiorikoshan ei vanhene. Minä ja moni muu odotan Suomen oikeusjärjestelmän toimimista syytettyjen tuomitmiseksi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ohoh! Ja vieläpä itse oikeuskanslerikin näyttää olevan mukana tässä umpikierossa salajuonessa...!

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Kotona on oikeuskanslerin vastine viranomaisjohdon laittomuuksista. Vastine on täyttä jargonia, puuttumatta selvään perustuslain rikokseen. Eli toisinsanoen, oikeuskansleri on pessyt kätensä jutusta...ei siis hoida hommaansa. Tätä tämä Suomen korruptiohallinto on.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #32

Ehkä voisit siteerata täällä vastineen olennaisinta sisältöä? Se varmasti kiinnostaisi kaikkia tämän blogin lukijoita.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

"Kuoliaaksi vaiettu ja epäselvä isäntämaasopimus"
Antero Ollila näkyy edustavan sitä emeritus- tutkijasukupolvea, joka omassa tiedonhankinnassaan ja tietojen luetteloinneissa luottaa pahvisiin kortistoihin - kartoteekkeihin kirjastoissamme.

Siksi onkin ymmärrettävää, että Antero Ollila otsikoi tekstinsä: "Kuoliaaksi vaiettu".
Ei hätää Antero, minulla on tarjota muutama neuvo. Voit pyytää apua joltakin Internetin saloihin perehtyneeltä, jotta pääset hänen avullaan mainioon tietopalveluun, jonka nimi on Google. Alla on linkki tuohon Googleen:
https://www.google.fi/#q=isäntämaasopimus+nato+suomi&start=0

Hakusanat voi kirjoittaa peräjälkeen kuten tuossa linkissäni esim: isäntämaasopimus nato suomi
Kokeilin tuolla kolmen sanan hakuyhdistelmällä ja tulokseksi tuli noin 7 490 tulosta "hittiä".

Näin huomaat, että isäntämaasopimuksesta on käyty vilkasta debattia ja siitä on myöskin tehty uutisia.

Otsikossasi on myös toinen osa: "Epäselvä isäntämaasopimus"
Sopimus voi sinusta tuntua epäselvältä. Se ei kuitenkaan tee siitä epäselvää, jos muut kykenevät sen sisällön omaksumaan. Tekstin omaksuminen vaatii luetun ymmärtämistä.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Ilkka Sirenille. Olen tehnyt ilmastonmuutokseen liityvää tutkimustyötä noin kuuden vuoden ajan ja tiedot olen hankkinut lähes 100-prosenttisesti internetin kautta, joten oletuksesi meni n. 90-prosenttisesti pieleen. Mistäs luulet minun hankkineen lainaukset median ja yhden alan tutkijan näkemyksistä isäntämaasopimuksen sisällöstä ja merkityksestä?

Lopussa annat ymmärtää, että nimenomaan minä en ole ymmärtänyt sopimuksen sisältöä. Asiahan on niin, että minä eli asianomainen en voi sitä tietää, että ymmärränkö vai en, jos nimenomaan ymmärryksessä on puutteita. Se on selvää jo lainaamieni pätkien osalta, että kyllä sopimus ymmärretään hyvin monella tavalla ja se oli yksi kirjoitukseni syistä.

Näistä keskusteluista on aina vedettävissä se johtopäätös, että kun kommentoijalla ei ole kommenttissaan varsinaisesti asiaan liittyvää sisältöä, niin sitten löytyy joku henkilöön menevä kommentti. Sellaisen nähdessään lukijat voivat tehdä omat johtopäätöksensä asiasta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Sinulla on ihan hyviä ilmastokirjoituksia ja ihmettelen sitä ristiriitaa, millä käsittelet ulkoturvallisuutta.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Nämä ovat kaksi eri asiaa. Meillä molemmilla on huoli Suomen turvallisuudesta, mutta ratkaisumme ovat erilaisia. Kysymys on siitä, mitä skenaarioita pidämme todennäköisimpinä sen suhteen, miten Suomi voisi joutua sotaan. Näitä vaihtoehtoja olen tuonut esiin jo niin monta kertaa, että niitä ei kannata enää tässä ruveta kertailemaan. Suotuisissa tuulissa kaikki purjeveneet seilaa hyvin, mutta myrskystä kaikki eivät välttämättä selviä. Oikein taitava miehistö sitä paitsi kiertää myrskyn silmän.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #39

Suomella on ulkoturvallisuudessa kaksi erittäin pahaa ongelmaa:

Ensimmäinen on Venäjän uhka, jota ei voi poissulkea. Suomalainen sotilaallinen uhka-käsite nojaa ilmeisesti 1800-luvun oppeihin, mitä voidaan pitää vahvasti vanhentuneena. Uhkahan syntyy vanhojen oppien mukaan jos jollakin on kykyä ja halua uhata. Suomessa vielä typerästi korostetaan ettei välitöntä uhkaa ole. Suomi on siis jättänyt uhkan syntymisen Venäjän tahtotilan varaan. Tahtotila voi muuttua nopeasti ja tätä ei ymmärretä Suomessa. Kun kykyä löytyy, tahtotilan muutoksen jättäminen potentiaalisen vihollisen harkintavallan piiriin on katastrofaalista ajattelua. Kun Venäjä on sotilaallisesti ylivertainen Suomeen nähden, Suomen järkevin keino on liittoutua länsimaiden kanssa. Diplomatia on koko ajan käytössä mutta se ei poista uhkaa. Liittoutuminen ei poista uhkaa mutta vähentää sitä, ainakin jos on uskominen Putiniin. Hänhän äskettäin kertoi että ei Venäjä niin hullu ole että se hyökkäisi Naton kimppuun.

Toinen ongelma oli se sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen, mitä ei ole pystytty ratkaisemaan Suomessa sen enempää kuin Ruotsissakaan. Ehdottomasi rata-asia sijoittuu alueelle, jonka Venäjä on jo omissa suunnitelmissaan etukäteen eliminoinut, eikä tämä ole sattumaa. Surkeaa on lisäksi se että huollon kulku Ruotsin kautta olisi Ruotsin päätäntävallassa, eli maan, joka ei pysty takaamaan edes oman maan turvallisuutta.

Kun saat ongelmat ratkaistua, ilmoittele.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Vastaus Ollilan kommenttiin #34
"Kuoliaaksi vaiettu"- väittämäsi blogisi otsikossa ei siis perustu puutteelliseen tutustumiseen keskusteluun ja uutisointiin Natosta ja isäntämaasopimuksesta. Tuo netistä löytyvä uutisointi- ja mielipidekirjoittelun haku tuotti noin 7 490 osumaa. Tämä on siis tulkintasi kuoliaaksi vaikenemisesta. Johtopäätöksesi jääköön muiden arvioitavaksi.

"Asiahan on niin, että minä eli asianomainen en voi sitä tietää, että ymmärränkö vai en, jos nimenomaan ymmärryksessä on puutteita."
Jos joku puhuttelee sinua kielellä, jota et osaa sanaakaan, saatat hyvinkin huomata, että et ymmärrä sanaakaan. Sinulla on sen verran ymmärrystä, että pidät sopimusta vaikeasti ymmärrettävänä. On hienoa, että tiedostat vaikeutesi luetun ymmärtämisessä. Voit toki vedota siihen, että on muitakin, joilla on ymmärryksessä vikaa. Se pitää paikkansa. Toisaalta onhan se mukavaa, että et ole yksin vaan voit kuulua joukkoon, jolla on yhteinen nimittäjä.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Johan tulee parjausta Ollilaa kohtaan ns. sopimuksen ymmärtämisestä...aikamoista ylimielisyyttä kirjoittajilta. Kyllä se antautumisasiakirja on vaikeaselkoinen ja vähintään tulkinnanvarainen. Turha tulla kenenkään pullistelemaan 'että mä teidän'....olitteko tekemässä sopimusta ?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Rauno,

Tomi Vaalisto viestissään # 42. antaa linkin sopimustekstin suomennokseen.

Emme kukaan olleet tekemässä sopimusta, mutta olisi toki kiinnostavaa kuulla sen syntyvaiheista niiltä, jotka siinä ovat olleet mukana.

Englanninkielistä virallista tekstiä kukin meistä yrittää selvittää kielitaitonsa mukaan, mutta koska kyseessä on lakiteksti, sen ymmärtäminen ei ole aivan yhtä helppoa kuin vaikkapa sanomalehtitekstin. Suomenkielinenkään lakiteksti ei aina aukea ensi lukemalla, ja toisenlaisen oikeuskäytännön maiden lakitermeille ei aina edes löydy täsmällisiä suomenkielisiä vastineita. Lyhenteiden viliseminen myös vaikeuttaa isäntämaasopimuksen lukemista ensi alkuun.

Tulkinnanvarainen se ei kyllä ole juridiikan ammattilaisille vaan aivan yksiselitteinen, sillä Pohjois-Atlantin liiton tarkoitus ei ole luoda keskuuteensa ja kumppaneilleen sekaannusta vaan yhteisymmärrystä.

Kaikenkattava se teksti ei edes yritä olla, vaan sovellettavissa käytäntöön.

Teksti on pelkkä "käyttöohje" tai "omistajan käsikirja", joka ohjeistaa, kuinka mikä tahansa maa saa käytännön yhteistyön sujumaan Naton joukkojen kanssa.

Sitä siinä ei neuvota, mitä kulloinkin pitää päättää, eletäänkö rauhassa vai sodassa, liittoudutaanko, antaudutaanko tai vaaditaanko vastapuolta antautumaan.

Siinä neuvotaan vain, miten silloin toimitaan jos on päätetty, että halutaan toimia yhdessä Naton kanssa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset