aveollila1 Aika on totuuden puolella

Hallitus tekee kaikkensa

 Meitä hallitaan mielikuvilla median kautta. Kun tämä hallitustapa viedään kaiken kohtuuden yli, se kääntyy itseään vastaan. Presidentti Niinistö sanoi, että Kataisen ministeriö hallitsi mielikuvien avulla. Mielikuvat luotiin strategisessa viestintätoimistossa nimeltä Ellun Kanat.

Seuraavaksi annan muutamia esimerkkejä mielikuvahallinnasta. Sipilä 18.8.15: ” Suomen hallitus tekee kaikkensa, jotta viime yönä valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kotiin tehtyjen ilkivaltaiskujen kaltaiset teot eivät toistu”. Väitän, että siellä Stubbin kodin lähistöllä ei ole havaittavissa tänäkään päivänä mitään sellaista, joka kertoisi tällaisten iskujen estämisestä. Minulla olisi vaikka kuinka paljon ehdotuksia, jos pitäisi "tehdä kaikkensa", jotta homma hoituisi.

Sisäministeri Orpo lausui Pariisin terroristi-iskujen jälkeen 14.11.15: "Teemme kaikkemme Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi ja Pohjois-Afrikan tilanteen rauhoittamiseksi, ja Isisin vastaisissa toimissa”. Allekirjoittaneen kommentti: kyllä on Suomen ministerillä valtavat resurssit käytössään ja siitä huolimatta lista Suomen hallituksen toimista vaikkapa Syyrian tilanteen hoitamiseksi on nolla. 22.3.16 Orpo antoi lausunnon Brysselin terroristi-iskujen jälkeen: ” Viestini suomalaisille on, että suomalaiset viranomaiset yhdessä kumppaniensa kanssa tekevät kaikkensa, jotta kansalaisten ei tarvitse jatkossakaan pelätä arjessaan”. Muutaman päivän päästä tästä Orpo kertoi 26.3.16 Savon Sanomille, että ”kymmenillä Suomeen talven aikana saapuneilla on terroritausta”. Kommenttini tähän: nyt lipsahti mielikuva turvallisuudesta pyllylleen. Ehkä ministeri ei ehtinyt ajatella, mitä tuli sanottua.

Tässä on ainakin kaksi vaihtoehtoa. Ministerit syyllistyvät tahalliseen mielikuvapolitiikkaan rauhoittaakseen kansaa. Toinen mahdollisuus on, että he eivät pysty parempaan eli he ovat aidosti ”tehneet kaikkensa”. Orpo on jostain minulle tuntemattomasta syystä saanut parhaat arvosanat ministereistä. Minä en löydä hänen tekemisistään muuta näyttöä kuin oheisen kaltaiset lausunnot. Arvelen, että vaikka Orpo tiesi, että kymmenillä pakolaisilla on terroritausta, heitä ei pistetty välittömästi tyrmään ja pikapalautukseen. Nythän Belgiassa vastaavat ministerit totesivat, että he eivät reagoineet Turkista tulleisiin tietoihin, jonka mukaan maahan oli tullut nimeltä tunnettuja terroristeja.

Toivon, että tästä maasta löytyisi edes yksi toimittaja, joka kysyisi näiltä ministeriltä, että mitä heidän ”teemme kaikkemme” lopulta tarkoittaa. Kyynisesti voi tietysti todeta, että mitäpä se hyövää. Parasta toimia kuplettilaulajan ohjeen mukaan, että ”ajatelleppa ihan ite”, mitä se poliitikon puhe kulloinkin tarkoittaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

On tietenkin tärkeätä miltä asiat näyttävät. Nyt tämä suuntaus miltä asiat näyttävät on syrjäyttänyt itse tekemisen ja sen, että saadaan jotakin konkreettista aikaiseksi.

Aikansa voidaan kaunistella asioita tällä tavalla, esim. mielikuvamarkkinointi on ollut yritysten käytössä pitkään vedättämässä pörssikursseja. Siten pörssikurssit ovat irtautuneet yrityksen kyvystä tuloksenteon suhteen.

Miksi poliitikot eivät käyttäisi samaa keinoa.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kaikkein vahingollisin tulos syntyy mielikuvajohtamisesta energiapolitiikassa. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi luotu syöttötariffi tuulisähkölle on nyt näyttänyt kyntensä, ja pahalta näyttää. Rahanmeno on varmaa, sähköntuotanto ei ole, se pitää joka tapauksessa varmistaa toisilla sähköntuotantomuodoilla.

Ilmasto muuttuu vaikka ei yhtään tuulivoimalaa pystytetä mihinkään, ei niiden paikat ole maalla eikä merellä, kun niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat joka paikassa liian vahingollisia.

Ja mitä syntyi laivojen rikkidirektiivistä, mihin ne rikkipäästöt nyt menevät? Syntyikö suurempi vahinko kuin oli tarkoitus, osa laivoista irtaantui Suomen lipun alta pois, ja muutamat jotka asensivat kalliit rikin talteenottolaitteet joista päästöt menevät mereen, mitä se päästöjen määrä siellä vedessä vaikuttaa esim. kaloille nähdään joskus myöhemmin. Päästöjen määrä ei ole pieni.

Tuulivoimaloiden haittavaikutusten takia joutuu lähiasukkaat muuttamaan kodeistaan kauemmas evakkoon. Haluaako hallitus autioittaa länsirannikon tällä puhtaan energian mielikuvalla, - joka kuitenkin on kaikki yhteen laskettuna lopulta likaisinta energiaa mitä maa päällänsä kantaa.

Saksa on hyvä esimerkki päästöjen lisääntymisestä ja sähkön hinnan noususta niin että miljoonat ihmiset elävät aikansa ilman sähköenergiaa.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

No nyt kun asia näyttää selvältä, miksi kukaan toimittajista ei ota asiaa käsittelyyn. Väitän että eivät pysty tekemään yhtäkään laskelmaa mistään uusiutuvaan energiaan liittyen. Eivät välitä tehdä laskelmia.

Tuulivoimaloilla voidaan pelastaa maailmaa. Entä kun ei voida.

Petri Vestola

On valtaeliitillä muitakin pehmoisiksi puheiksi luokiteltavia vakiovastauksia. "Ei nykyaikana" Tätä perustelua käytetään, kun ei haluta paljastaa omia todellisia vaikuttimia. Ajallahan ei ole omaa tahtoa eikä luonnetta, joten ei se käy minkään perusteluksi.

Toinen harhaan johtamistapa on passiivin käyttö. Esimerkiksi "energian tarve kasvaa" Ei se itsestään kasva, vaan sitä kasvatetaan taloudellisten pyrkimysten takia. Mutta kun annetaan mielikuva, että energian tarve kasvaa itsestään, nämä taloudelliset pyrkimykset jäävät kritiikin ulottumattomiin.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Olen jo useaan otteeseen kommentoinut puheita "teemme kaikkemme" että, jos tällä pas**n puhumisella maailman ja Suomen asiat olisi korjattu, me olisimme ja kauan eläneet maanpäällisessä paratiisissa!

Orvosta ole täsmälleen samaa mieltä.
1 esimerkki; Mitä hän teki sisäministerinä maahantulotulvan aikaan? Ei mitään! Odotteli mitä EU ehkä joskus ohjeistaa, ja antoi näitä lausuntoja "teemme kaikkemme".
Sisäministerin velvollisuus, johon ministerinvalakin velvoittaa, olisi ollut rajojen sulkeminen, eikä tulijoiden haku vastaanottokeskuksiin busseilla Ruotsista!

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Huomasin tuossa yläpuolella kirjoituksen vähän toisen tyyppisestä ongelmasta, työvoimapulasta. http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227800-...

Orpo on Köyliöläinen alkuperältään, voisi pistää nyt vähän vauhtia työttömien koulutukseen ja sijoittumiseen niille paikkakunnille, missä sitä työtä nyt on.

Toinen Köyliöläinen pistää tuulemaan Donald Trumpin joukkueessa. ”Donald Trump on nimittänyt General Motorsin toimitusjohtaja Mary Barran talouden ja työpaikkojen luomisen asiantuntijaryhmäänsä.” http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/jattiyllat...

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Talous on liian tempoilevaa, ei ole enää malttia. Yht'äkkiä perustetaan tuotantolaitoksia ja heti tarvittaisiin tuhansia uusia ammattitaitoisia työntekijöitä. Parin vuoden päästä samat firmat pistävät tuhansia pihalle, kunei kannattanutkaan valtion tuista huolimatta. Ei mitään järkeä.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Turha odottaa Orpolta mitään. Työvoimaministeri Jari Lindström voisi nyt näyttää kykynsä. Mutta eiköhän tämäkin mene vatuloinniksi hallituksen sisällä, että kenen kuulusi tehdä ja mitä. Tai olisi jo pitänyt.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Minusta on ruvennut tuntumaan, että poliitikot tekevät kaikkensa luodakseen mielikuvia siitä, kuinka he saavat jotain aikaan. Sipilän hallituksesta tuli vatulointihallitus, vaikka Sipilä loi itsestään mielikuvan aikaansaavana liikemiehenä. Taitaa pitää paikkansa se, jota Kalle Päätalo sanoi ainoaksi perinnöksi isältään: "Ne on toiset miehet, jotka puhuu ja toiset, jotka tekee".

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

On ollut heikkoja signaaleja jo jonkin aikaa, että talous hieman piristyy. Siis jo ennen KIKYä. siitä on ollut jopa mediassa mainintoja, siis jo ennen KIKYä. Kuitenkin se omitaan hallituksen ansioksi pian.

J. Sakari Hankamäki

Minä poistan aseestani varmistimen aina kun kuulen, että joku poliitikko käyttää parafraasia "teemme kaikkemme".

Nimittäin kaikki on kaikki. Sen piiriin sisältyvät kaikki hulluimmatkin keinot, joten en moiti ketään siitä, vaikka kaikkea eivät tekisikään.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jo 8 vuoden ajan on lupailtu syksyisin että keväällä piristyy ja keväisin että syksyllä piristyy. Ei talous tyhjillä puheilla nouse, siinä tarvitaan tekojakin eikä nämä teot saa olla talousnousua haittaavia kuten Sipilä on tehnyt alentamalla ostovoimaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset